Vankeina paratiisissa

Sana ulkosuomalaisuus on vaikeasti hallittava, siitä tulee mieleen 19-vuotiaana Amerikkaan piikomaan lähtenyt komean ja tumman ulkomaalaisen miehen kanssa avioitunut hiuksiaan blondaava minun ikäiseni +/-60 v. täti, joka käy ulkosuomalaisten juhlissa ja kaipaa kotimaahan. Hän ei voi kuunnella Sylvian joululaulua itkemättä, ääni murtuu myös "Kotimaani ompi Suomi" -laulun ensi tahdeilla. Hän on säilyttänyt Rantasalmen murteen levveeenä, sellaisena kuin sitä puhuttiin hänen lapsuudessaan  ja hänen kauniit lapsensakin ovat mummolassa oppineet kauniin Savon kielen ja puhuvat sitä kesälomamatkalla sukulaisten kanssa. Ulkosuomalaisuus on tietysti jotain muuta, mutta minun mielikuvani aiheesta kumpuaa parikymppisen ulkomaille vastamuuttaneen ja nyt kuusikymppisen omakohtaisesta kokemuksesta. Olen asunut ulkomailla 15 vuotta, mutta ei minusta ole tullut ulkosuomalaista. Päinvastoin, etenkin täällä batiikin ja mie bakson keskellä olen sisäistänyt suomalaisuuttani entistä enemmän. Tänne...

Vähemmistöjen alttius saada koronavirustartunta on aihe, joka näyttää pulpahtavan pintaan vähän joka puolella. Ensin olivat Kiinaan päin kallellaan olevat epäilyksen aiheina, sitten Italian reissaajat, tarkemmin laskettelijat ja heistä vielä after ski -puoleen erikoistuneet. Sitten heräsi huoli naisten päivän konserttiin osallistuneista, seuraavaksi sipoolaisista, häihin kutsutuista ja mahdollisesti kuokkineista. Onneton kohtalo oli myös sillä vähemmistöllä, joka ei huomannut, että hiihtokisat Vuokatilla oli peruutettu jostain merkillisestä syystä. Iltabileitä ei oltu huomattu peruuttaa, joten sinne sitten ja seuraavalla viikolla sairaalaan. Singaporessa on hienosta alkuasetelmasta huolimatta sorruttu unohtamaan ahtaissa parakeissa asuvat vierastyöläiset oman onnensa nojaan. Jo muutama viikko sitten maalailin dystopiaa, miten epidemia riehuisi omasta ikkunastani näkyvässä raksamiesten parakissa. Singaporessa ei siis olisi pitänyt olla mitään syytä  olla arvaamatta, mihin laimi...

On ollut upea seurata joitain kehityskaaria koronaviruksen aiheuttamaan poikkeustilaan sopeutumisessa. Haluaisin itsekin olla se elämäntaituri, joka ensin on viettänyt maaliskuun puoleen väliin asti normaalia elämää matkustellen Alpeilla, naureskellut minun kaltaisilleni hysteerisille vauhkoilijoille ja pitänyt koronavirusta joillein luusereille välttämättömänä luonnonvalintaan kuuluvana seurauksena huonosta elämänhallinnasta, juopottelusta, ylensyömisestä ja löhöilystä. Kun laskettelukaveri onkin osoittautunut virukseen sairastuneeksi, samoista henkilöistä on kuoriutunut aivan erinomaisella sopeutumiskyvyillä varustettuja mustan vyön karanteenimestareita, jotka jo jakavat toisille ohjeita, miten karanteeni pitää suorittaa oikeaoppisesti. Mutta koska harjoitus tekee mestarin, ja tänne Jakartan liepeille asuntooni linnoittautuneena puolimuumiona olen jo karanteeniveteraani, esitän nyt omat teesini, kuinka kestää eristyksessä pään hajoamatta. Tällä kaavalla karanteenipäivät saa kul...

Muutimme uuteen asuntoon viime lauantaina. Sunnuntaiaamuna herättyäni en ensimmäisenä vilkaissut lattialle, oliko sängyn viereen kasvanut termiitin keko. Sateesta huolimatta en kylpyhuoneeseen mennessäni harmitellut homeisen seinän laajenevaa vesiläikkää. Avasin keittiön oven ihan noin vaan. En ensin hakannut oveen, sitten narisuttanuttanut saranoita ovea edestakaisin heiluttelemalla, en läpsytellyt käsiä. Keittiöön kurkistettuani en säikähtänyt, kirkaissut ja peruuttanut kiivaalla loikalla takaisin oven taakse. Tiskialtaasta ei hypännyt gekkoa, mikron takaa ei vilahtanut hiirenhäntää, torakka ei sätkinyt henkitoreissaan lattialla, eikä jätöksiä ollut ilmaantunut yön aikana asuntoomme. Ei tarvinnut parkita hermojaan hetkeksi ja kurkistaa autotallin puolelle, olisiko siellä loukusta irrotettava hiirenraato odottamassa miestä kotiin, kun minä en siihen vain voi koskea. Ikkunasta näkyivät muurin sijasta vastapäiset tornitalot ja kaukana häämöttävä Jakartan pilvenpiirtäjien siluetti. ...

Niin maalaisihminen kuin pohjimmiltani olenkaan, kaikista vaikeimmaksi rastiksi täällä asumisessa on osoittautunut yhteiselo erilaisten luojanluomien otusten kanssa. Ehkä juuri maalaisuudestani johtuen en näe kutsumattomia vieraitamme veikeinä lemmikkeinä, vaan kaikkialle kakkaavina haittaeläiminä. Asuntomme on parhaat päivänsä nähnyt kaksikerroksinen kaupunkitalo, joka on meidän lisäksemme myös liskojen, hiirien, torakoiden, muurahaisten ja termiittien koti. Gekot, nuo liskoeläimet viettävät aikaa keittiön kaappien ja seinän välissä, lämmittelevät jatkojohdon pistorasian kyljessä ja verhotangon takana. Kun nojaat rentona ajatuksissasi sohvan selkänojaan, korvanjuuressa kuuluukin äkkiä gekon kiherrys. Pöytälaatikon pohjalta teippirullaa kaivaessasi päädyt ihailemaan pienen vastakuoriutuneen gekon vahvaa ponnahdusta vapauteen. Jos onneton jätät tiskialtaaseen johonkin kuppiin vettä, niin seuraavan kerran keittiön oven avatessa gekko livahtaa altaasta piilopaikkaansa kaapin taakse. ...

Indonesian viime vuosi oli onnettomuuksien värittämä. Lombokin maanjäristys, Lion Airin lento-onnettomuus, joulun tsunami ovat kantautuneet koko maailman tietoisuuteen. Sen lisäksi täällä tapahtuu päivittäin myrskytuhoja, maanvyöryjä ja monenlaisia muita järkyttäviä tapahtumia. Joulun ajan tsunamin aiheuttamat tuhot ja kuinka niitä olisi voitu välttää ja pienentää toimivalla varoitusjärjestelmällä on yksi konkreettinen esimerkki siitä, miten asiat täällä tapahtuvat. Varoitusjärjestelmän puute tuntuu tulleen yllätyksenä monille. Joku muistelee, että sehän on saatu kansainvälisillä lahjoitusvaroilla ja asennettu paikalleen, mutta sitten se varastettiin sieltä mereltä. Täällä ei voi luottaa siihen, ettei mitään ihmeempää tapahdu. Indonesia on Tyynenmeren tulivyöhykkeellä, jossa mannerlaatat törmäilevät ja tulivuoret purkautuvat. Valmiuden ylläpitäminen uusien onnettomuuksien varalta samalla kun korjataan edellisen tuhoja vie resursseja, joita ei alunperinkään ole ollut riittäväs...

Olemme taas Indonesiassa. Edellisen reissun yhteydessä avautui näkymä, jota emme aluksi ottaneet kovin vakavasti, mutta joka pienin askelin palautti meidät Jakartaan. Puolison työ paikallisen metsäjätin palveluksessa teki minusta virallisesti kotirouvan. Täällä maailman tilaa ei voi sulkea mielestään. Lentomatkalla ihmettelin ruskean savusumun alla häämöttävää Intiaa, tänään olen tutkinut hengityssuojaimien luokituksia. Ulkona liikkuminen ilman hengitysmaskia ei ainakaan pahimpina savusumupäivinä ole järkevää, Jakarta on yksi maailman pahimmin saastuneista kaupungeista. Jo edellisellä matkallamme Jakartaan ymmärsimme, että täällä elämä olisi erilaista. Joukkoliikenne on olematon väkimäärään nähden. Kymmenen kilometrin matka edellyttää tunnin autossa istumista jo täkäläisittäin sujuvissa liikenneoloissa. Normaalimpaa on liikenteen tukkeutuminen ja autojen liikkuminen muutama metri kerrallaan. Miesparkani joutuu istumaan autossa kohtuuttomia aikoja käydessään hoitamassa työasioita om...

Herään aikaisin Suomen sadanteen itsenäisyyspäivään. Ensimmäisenä toivottelemme hyvää itsenäisyyspäivää toisille Jakartan Suomen suurlähetystön kutsuille valmistautuvien kavereiden kanssa. Juhlapäivän kunniaksi tutkin Suomen Jakartan suurlähetystön sivuja. Kas vain, Indonesian matkustustiedote on päivitetty edellisenä torstaina, jo seuraavana päivänä sen jälkeen, kun olin soittanut Balilta ulkoministeriöön sekä Jakartaan että Helsinkiin. Tiedotteessa kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta Indonesiassa matkaillessa. Tulivuorenpurkauksesta sanotaan seuraavaa : Balilla sijaitseva Mount Agung -tulivuori on aktiivisessa vaiheessa ja vaikeuttaa tällä hetkellä Balin matkailua. Lentokentän aukioloon vaikuttavat tuulensuunnat ja sen myötä mahdollisen tuhkapilven leviäminen. Liikkumista tulivuoren läheisyydessä on vältettävä. Viranomaisten asettama turvaraja on 10-12 km tulivuoren kraatterista. Seuraa paikallisviranomaisten tiedotteita tilanteesta. Suurlähetystön facebook-si...

Heräämme sunnuntaiaamuna kolmelta, sisäinen kello on edelleen Indonesia ajassa. Alan kirjoittaa tätä jo Balilla avaamaani blogia, tulivuorenpurkaus, odottaminen ja paluumatkan tapahtumat pyörivät muutenkin mielessä. Vaikka olemme jo kotona, olo tuntuu tärisevältä. Lentokoneessa alkanut yskä pahenee, on vaikea hengittää ja mielikuvat bussionnettomuudesta pyörivät mielessä. Vaikka järki sanoi, että pahin vaihtoehto ei toteutunut, pääsimme kaikki kotiin, ajatukset pyörivät edestakaisin ja mielikuvat bussionnettomuudesta nousevat mieleen. Lähden vuotuisen tapani mukaan kotikirkkoon laulamaan hoosiannaa. Mietin isoja ja pieniä tapahtumia, joiden keskeltä tälle samalle penkille on saavuttu rauhoittumaan vuosisatojen aikana. Pohdin löytyisikö jostain vanhoja kirkon istumajärjestyksiä, joista saisi selville, mikä olisi minun oikea penkkini. Nyt katson vain, että olen kirkon takaosassa pääkäytävän vasemmalla puolella mutten niin takana, että urkuparvelle ei näkyisi ja sieltä ei kuuluisi....

Lentomatkalla alkaa kuiva yskä, kaivan hengityssuojan kameralaukusta ja vedän sen naamalleni. Eipähän vierustovereiden tarvitse pelätä, että tartuta heihin flunssan. Olen monta kertaa nähnyt aasialaisten käyttävän lentokoneessa hengityssuojaa, taidan jatkossa tehdä niin itsekin. Koneen laskeuduttua Helsinkiin emme pääse ulos koneesta, portti ei toimi. Ei haittaa yhtään, olemme sentään Suomen vakaalla maaperällä. Kapteeni kertoo reilusti, että tätä konetyyppiä ei yleensä käytetä täällä, siksi portti ei ole yhteensopiva. Olisin ollut jo valmis laskemaan liukumäkeä kentälle, ihan mikä vaan käy. Matkatavaroita odottaessamme ehdin vielä nähdä nuoret oululaismiehet, yhtä rauhallisina ja yhtenä ryhmänä kuin tähänkin asti. Silmän seudun loukannut rouva ja toinen bussissa ollut nainen halaavat toisiaan pitkään hyvästiksi. Heitteillejätöksi ryhmän kohtelua kuvannut vaasalaispariskunnan mies näyttää vieläkin harmaankalpealta. Hän kysyy, vieläkö aion ottaa tapahtuneesta yhteyttä ulkominis...

Matkalla Dohasta Helsinkiin vertailemme vaikuttimiamme, miksi toimimme niin kuin toimimme. Me lähdimme Balille, koska keksimme, että sieltä on helppo lentää muutamaksi päiväksi Jakartaan ystäviä tapaamaan. Kun varasimme matkan, oli kesä eikä tulivuoren liikkkeistä tietoa laisinkaan. Matkan lähestyessä kävimme viimeisellä viikolla lainaamassa kirjastosta Bali-matkaoppaan, mies oli siellä käynyt 30 vuotta sitten, minä en ollut koskaan aikonutkaan lähteä Balille. Kaakkois-Aasia ei ole koskaan houkutellut minua, Intiassa ja Kiinassa olen käynyt, mutta olin jo tätäkin ennen pitänyt itään matkustamista aikaeron vuoksi rasittavana. Vierustoverit lentokoneessa olivat halunneet vaihtelua omalla loma-asunnolla vietettyihin moniin lomiin. Matka tilattiin, kun löytyi edullinen vaihtoehto vain vähän ennen lähtöä. Tulivuorenpurkauksen riskistä huomattiin jotain tietoa jossain sen jälkeen, kun matka oli jo tilattu. Lapset olivat ihmetelleet, miten te sinne lähdette. Huomasimme, että olimme ku...

Survival racessa oli monenlaista osanottajaa. Me, jotka kieltäydyimme bussimatkasta, ja lähdimme hotellikuljetuksella Blingbimsarin lentokentälle, josta meillä oli lennot varattuna Jakartaan. Ne, jotka kieltäytyivät bussimatkasta ja kilpailuttivat kuljetuspalvelun pikkuautolla Balilta Jakartaan. Ne, jotka jäivät hotellille odottamaan ja saivat lennon suoraan Balilta Dohaan. Ne, jotka lähtivät bussilla ja todettuaan sen mahdottoman epämukavaksi tilasivat netistä lentoliput  Blingbimsarista Jakartaan ja hyppäsivät bussista jo alkumatkasta pois. Ne, jotka ottivat vastaan heille tarjotun bussikyydin ja tulivat sillä Jakartaan. Olimme kaikki nyt samassa koneessa matkalla Dohasta Helsinkiin. Apollomatkojen ja Qatar Airwaysin tarjoama bussikyyti oli ollut huonoin vaihtoehto. Lennon jo ollessa lähempänä Helsinkiä kuin Dohaa, pahiten loukkaantuneen naisen tytär pysähtyy lentokoneen käytävällä kohdallamme ja kysyy: "Teitäkö saan kiittää, että pääsimme lääkäriin Dohassa".  Vastaan...

Olimme tavanneet viereisen pariskunnan hotellilla ensimmäisenä lomailtana, seuraavana aamuna he olivat lähteneet eteenpäin läheisille saarille loman viettoon. Olin silloin kertonut, että olemme lähdössä Jakartaan. Muistan ajatelleeni, että onpa reippaita retkeilijöitä. Meillä ei enää iän, vaivojen ja mukavuudenhalun vuoksi ole tuollaista seikkailumieltä. Kuinka ollakaan, matkailun rasitukset koskivat heitäkin, olivat miettineet, että kaikki ei ehkä enää jatkossa onnistu yhtä helposti kuin nuorena, ihan nouseminen veneeseen Sanurin rannasta oli ollut jo hankalaa. Mutta pariskunta oli parhaassa kunnossa meistä kaikista lentomme maanantaina menettäneistä, olivathan he olleet omalla hotellilla aina edelliseen aamuun asti. Kun Apollomatkat oli tarjonnut heille bussimatkaa tai jäämistä odottamaan lentoa, joka lähtisi aikaisintaan lauantaina, he olivat heti kieltäytyneet bussilla Jakartaan lähdöstä. Heille oli kerrottu, että bussilla matkustaminen on vaarallista, joten se ei vain käy...

Matka jatkuu, ruotsalaiselle vierustoverilleni käydään kertomassa, että Sri Lankan kohdalla on cyklooneja, joten lentoaika pitenee. Keskustelemme hänen työstään ja bisneksestä eri maissa. Hän piti Indonesiassa työskentelyä miellyttävänä ja ihmisiä luotettavina. Matkustamon esimies tulee luoksemme. Hän kiittää, että ilmoitimme koneessa olevista loukkaantuneista, ja myöntää, ettei tiennyt, että heidän yhtiöllään on ollut osuus bussimatkan järjestelyissä. Hän kertoo, että loukkaantunut rouva pääsee lääkäriin Dohassa. Kiitokseksi meille tarjotaan hedelmiä ja suklaata, minäkin pystyn syömään niitä. Kun kerrankin meitä kuunnellaan ja pidetään täysjärkisinä, kertaan vielä, miksi hoidon saaminen on loukkaantuneille tärkeää. Ensin he ovat kokeneet tulivuorenpurkauksen jo itsestään aiheuttaman stressin, sitten ovat jääneet paluulennolta ja olleet monta päivää epätietoisuudessa, matkan aikana on tapahtunut kaksi onnettomuutta, joista toinen on ollut lähellä kuolemaa -kokemus, sen jälkeen ...

Jakartan lentokentän valikoimaa Apollomatkojen meillekin tarjoamaan bussikyytiin oli lähtenyt alunperin 16 henkilöa ruotsalaismiehen laskujen mukaan, mutta johon lopulta nuorten oululaismiesten poistuttua oli jäänyt kuusi suomalaista ja tämä 3-henkinen ruotsalaisperhe, Jo Balin puolella bussi oli ajanut yhden kolarin, joku oli ajanut sen perään. Joskus kahdeksan aikaan torstaiaamuna Jaavan puolella  kuljettaja oli nukahtanut rattiin, bussi oli suistunut tieltä  ja kaatunut. Ruotsalaismies arvioi, että jos kaikki 16 olisivat olleet bussissa, se ei olisi pysähtynyt rinteeseen vaan jatkanut painon voimasta alas vieressä olevaan syvään pudotukseen. Bussin kaaduttua tilalle oli tuotu uusi bussi, ja sen jälkeen kuljettaja oli ajanut kuin hullu, tehnyt järjettömiä ohituksia ja kaahannut. Kaikki matkustajat olivat istuneet puhumatta hiljaa. Perheen aikuinen tytär  osoitti rintakehäänsä, hän oli kalpea ja puhumaton. Perheen äidin kanssa tuijotimme toisiamme typertyneinä, ...

Maisemaa Tangerangista lentokentälle Aamulla meillä oli aikaa runsaasti, paluulento Jakartasta Dohaan lähtisi vasta illalla kuuden aikaan. Aamiaisen jälkeen menin pienelle uima-altaalle hotellin sisääntulon vieressä. Siellä oli vain yksi muu asiakas, nuori mies makasi aurinkotuolilla iso vihreä rinkka vierellään ja luki Jo Nessbon kirjaa. Menin altaaseen, o lisin jaksanut uida vaikka kuinka kauan, keskeytin uintiurakkani, kun näin altaan reunalla kävelevän suomalaiselta näyttävän keski-ikäisen miehen.  Aloimme keskustelemaan, hän olikin saksalainen ja purki pahaa mieltään, kun oli edellisenä iltana menettänyt perheen lennot Saksaan. Hän oli tulossa indonesialaisen vaimonsa kotiseudulta, he olivat olleet puolitoista tuntia ennen koneen lähtöä risteyksessä lentokentän lähellä, mutta liikenne seisoi niin kauan, että he saapuivat kentälle 15 minuuttia koneen lähdön jälkeen. Kerroin myös omasta tilanteestamme. Saksalaismies epäili, pääsevätkö bussilla lähteneet kentäll...