5. Päivä, Jakartasta Dohaan, osa 1.

Maisemaa Tangerangista lentokentälle

Aamulla meillä oli aikaa runsaasti, paluulento Jakartasta Dohaan lähtisi vasta illalla kuuden aikaan. Aamiaisen jälkeen menin pienelle uima-altaalle hotellin sisääntulon vieressä. Siellä oli vain yksi muu asiakas, nuori mies makasi aurinkotuolilla iso vihreä rinkka vierellään ja luki Jo Nessbon kirjaa. Menin altaaseen, olisin jaksanut uida vaikka kuinka kauan, keskeytin uintiurakkani, kun näin altaan reunalla kävelevän suomalaiselta näyttävän keski-ikäisen miehen. 

Aloimme keskustelemaan, hän olikin saksalainen ja purki pahaa mieltään, kun oli edellisenä iltana menettänyt perheen lennot Saksaan. Hän oli tulossa indonesialaisen vaimonsa kotiseudulta, he olivat olleet puolitoista tuntia ennen koneen lähtöä risteyksessä lentokentän lähellä, mutta liikenne seisoi niin kauan, että he saapuivat kentälle 15 minuuttia koneen lähdön jälkeen.

Kerroin myös omasta tilanteestamme. Saksalaismies epäili, pääsevätkö bussilla lähteneet kentälle ennen koneen lähtöä, hän oli varma, että matka kestää ainakin 36 tuntia. Hän kertoi omasta kokemuksestaan edellisenä päivänä, kuinka hän oli ollut liikenteen pysähdyttyä varma, että vielä ehditään, kun hänen vaimonsa oli heti todennut, että myöhästymme nyt varmasti. Hän piti myös täysin vastuuttomana, että matkatoimisto olisi lähettänyt meidät tuollaiselle bussimatkalle.

Jatkoin uimista ja vesijumppaa ja lopulta nousin altaasta ja minulle tuotiin aurinkotuoli Jo Nessbota lukevan reppureissaajan viereen. Kysyin heti onko kirja hyvä ja sain kuulla taas yhden matkakertomuksen. Mies oli matkalla Bergeniin, hän oli tullut pari päivää ennen purkauksen alkamista Australiasta Balille. Hän ei ollut lähtenyt odottamaan tilanteen kehittymistä vaan päätti lähteä Balilta.

Hotellin henkilökunta neuvoi meitä lähtemään hotellilta kentälle vasta kahden aikaan, mutta emme halunneet ottaa riskejä liikenneruuhkaan juuttumisesta eilisen ja saksalaismieheltä kuulemamme kertomuksen perusteella. Hotellin ilmainen kuljetus vei meidät lentokentälle tuntia lyhemmässä ajassa kuin mitä edellisen päivän matka hotellille oli kestänyt.

Matkalla naureskelimme omahyväisesti, että mahtavat ne bussilla tulleet olla ryytyneitä, ja me nyt tulemme raikkaina ja levänneinä suoraan hotellilta. Emme tienneet, keitä bussissa oli, mutta arvelimme, että ainakin tuloiltana toiseen hotelliin jäänyt pohjoisskoonelainen perhe olisi bussissa. Ruotsalaiset ovat säästäväisiä, ja jos bussimatkan sai ilmaiseksi, he varmaan sen ottavat.

Olimme kentällä aivan liian aikaisin. Mies meni etsimään Qatar Airwaysin konttoria, jos he vaikka antaisivat mahdollisuuden mennä jonnekin lepäämään kaiken jälkeen. Vähän ajan kuluttua kentälle ilmaantuivat nuoret oululaismiehet, hekin puolitoista tuntia ennen check-in-tiskin aukeamista. Muita tuttuja ei näkynyt.

Kun check-in avautui kolmelta, jonoon alkoi kerääntyä väkeä, jotkut aivan raikkaan näköisinä, mutta sitten huomasin pienen jonon väkeä, joka oli kuin taistelutantereelta tulossa. Yhdellä naisella oli iso luumunpunainen mustelma silmässä. Ruotsalaisperhe oli jo tiskillä, mies näytti roskalaatikosta nousseelta. Ei enää hymyilyttänyt, he olivat ainakin kärsineet matkalla.

Check-in sujuu nopeasti, virkailija kysyy, olimmeko me bussissa. Vastaan omastakin mielestäni oudolla vitsillä, sanon, että jos olisimme olleet siinä bussissa, olisimme nyt kuolleita. Virkailija hymyilee.

Lentokentällä menimme syömään ensimmäiseen löytämäämme ruokapaikkaan. Ruotsalaisperhe istui nurkkapöydässä, menin tervehtimään. Perheen isä kysyy heti, olenko kuullut miten se meni. Jäin kuuntelemaan. Bussi oli kaatunut ojaan. Det gick åt helvete.