Paluu paratiisiin
Olemme taas Indonesiassa. Edellisen reissun yhteydessä avautui näkymä, jota emme aluksi ottaneet kovin vakavasti, mutta joka pienin askelin palautti meidät Jakartaan. Puolison työ paikallisen metsäjätin palveluksessa teki minusta virallisesti kotirouvan. Täällä maailman tilaa ei voi sulkea mielestään. Lentomatkalla ihmettelin ruskean savusumun alla häämöttävää Intiaa, tänään olen tutkinut hengityssuojaimien luokituksia. Ulkona liikkuminen ilman hengitysmaskia ei ainakaan pahimpina savusumupäivinä ole järkevää, Jakarta on yksi maailman pahimmin saastuneista kaupungeista. Jo edellisellä matkallamme Jakartaan ymmärsimme, että täällä elämä olisi erilaista. Joukkoliikenne on olematon väkimäärään nähden. Kymmenen kilometrin matka edellyttää tunnin autossa istumista jo täkäläisittäin sujuvissa liikenneoloissa. Normaalimpaa on liikenteen tukkeutuminen ja autojen liikkuminen muutama metri kerrallaan. Miesparkani joutuu istumaan autossa kohtuuttomia aikoja käydessään hoitamassa työasioita om