7. päivä, paluu arkeen


Heräämme sunnuntaiaamuna kolmelta, sisäinen kello on edelleen Indonesia ajassa. Alan kirjoittaa tätä jo Balilla avaamaani blogia, tulivuorenpurkaus, odottaminen ja paluumatkan tapahtumat pyörivät muutenkin mielessä.

Vaikka olemme jo kotona, olo tuntuu tärisevältä. Lentokoneessa alkanut yskä pahenee, on vaikea hengittää ja mielikuvat bussionnettomuudesta pyörivät mielessä. Vaikka järki sanoi, että pahin vaihtoehto ei toteutunut, pääsimme kaikki kotiin, ajatukset pyörivät edestakaisin ja mielikuvat bussionnettomuudesta nousevat mieleen.

Lähden vuotuisen tapani mukaan kotikirkkoon laulamaan hoosiannaa. Mietin isoja ja pieniä tapahtumia, joiden keskeltä tälle samalle penkille on saavuttu rauhoittumaan vuosisatojen aikana. Pohdin löytyisikö jostain vanhoja kirkon istumajärjestyksiä, joista saisi selville, mikä olisi minun oikea penkkini. Nyt katson vain, että olen kirkon takaosassa pääkäytävän vasemmalla puolella mutten niin takana, että urkuparvelle ei näkyisi ja sieltä ei kuuluisi.

Kirkon jälkeen menen tervehtimään kummitätiäni ja saan rauhassa purkaa kotimatkan tapahtumia. Teen kotiaskareita, keitän kahvit lamppua vaihtamaan tulleille veljenpojille. Kummipojan kanssa vaihdamme kuulumisia ja suunnittelemme tapaamista joululoman aikana.

Iltapäivällä palaan kotiin tädin luota, mies on purkanut matkalaukkunsa ja pessyt koneellisen pyykkiä.  Minun laukkuni on edelleen avaamatta lattialla. Poika tulee, saan laukun auki ja tuliaiset esille. Näytämme kuulemma rasittuneilta, meidän pitäisi vain levätä.

Seuraavana päivänä olisi jo ensimmäinen työtehtävä, kokous, jota ei voi siirtää. Tilaan lääkäriajan itselleni, se on muutama tunti ennen kokousta. Nukkumaan menemme kahdeksalta illalta ja nukahdamme heti, aikaero painaa.

Maanantain työaamuna herään taas aamukolmelta, Balin reissu palaa mieleen ja siirryn kirjoittelemaan, kun vielä muistan kaiken tapahtuneen. Käyn katsomassa uutisia ja tutkin lentokentän aukioloa. Keskiviikkoiltapäivällä, torstaina ja perjantaina kenttä oli auki, lauantaina se oli kiinni, sunnuntaina...en tiedä. Sen tiedän, että vaikka lentokenttä olisi auki, se ei tarkoita, että lennot toimisivat normaalisti.

Luen uutisia lentokoneen Finnairin Göteborgiin matkalla olleen lentokoneen hätälaskusta, jonka onnettomuustutkintakeskus ottaa tutkittavakseen. Laitan viestin onnettomuustutkintakeskukseen suomalaisryhmän kokemasta onnettomuudesta ja suuronnettomuuden läheltä piti -tilanteesta.

Saan puhelun koskien iltapäivän kokousta. Äänestäni kuuluu, etten ole kunnossa.

Lääkärissä verenpaineeni on reilusti koholla, pulssi samoissa lukemissa kuin treenatessa. Minulle määrätään lääkettä, jolla pulssia rauhoitetaan, sen pitäisi muutenkin parantaa oloa. Pyydän lähetteen psykologille, en halua jäädä pyörittämään edellisen viikon tapahtumia mielessäni. Saan ajan seuraavaksi päiväksi.

Käyn ostamassa lääkkeen, ja iltapäivällä istun jo kokouksessa. Sovimme asioista, kaikki menee hyvin, mutta annan varmaan ihan hassun kuvan itsestäni uusille ihmisille, jotka eivät ole koskaan ennen tavanneet minua. Lähtiessä selitän lyhyesti yhdelle heistä, että olen juuri tullut Balilta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinteinen joulupostaus

Vaarallinen suhde

Kenen joukoissa seisot?