Tekstit

Viimeinen lukukappale

Kuva
Juuri kun meidän pariskunnan Balille matkustamisen aika tuli, kävi presidentti Jokowilta käsky, että lentokoneeseen ei ole asiaa ilman negatiivista pyyhkäisytestin tulosta. Olimme kuitenkin varanneet matkat paljon ennen herramme syntymäjuhlaa, joten saatoimme toteuttaa matkalle lähdön pelkästään pikatestin tulokset ilmoittamalla. Niin autonkuljettajamme vei meidät testattaviksi lähisairaalan drive-in-näytteenottopisteeseen, ojensimme kätemme, ja pienen veritipan sormestamme vuodatettuaan näytteenottaja tutki, olimmeko vapaita ihmiskuntaa riivaavan viruksen pauloista. Kun matkalle lähdön aika tuli, peitimme kasvomme hengityssuojuksilla ja nousimme Balille vievään lentokoneeseen. Niillä seuduilla oli runsaasti sijaa majataloissa, sillä monet lomalle aikoneet olivat peruneet matkansa, koska heillä ei ollut varaa kustantaa koko perheelle pyyhkäisytestiä. Ensimmäisen majapaikkamme uima-altaalla oli rauhallista, vain muutamia tämän itämaan virkamiehiä oli kokoontunut työasioiden vuoksi kanss

Perinteinen joulupostaus

Kuva
Elokuun 13. lähdin Suomesta takaisin Indonesiaan upean kesän jälkeen. Lähtiessäni lupailin, että jouluksi kotiin. Ei onnistunut. Pitkä lentomatka pitkine vaihtoineen, kolmekymmentä tuntia ovelta ovelle, aikaeron taltuttaminen ensin Suomen kaamoksessa ja  sitten taas saman tien täällä, kohtaamiset ja samaan tilaan joutumiset lentokentillä ja koneessa, joissa on todellinen riski saada itselleen koronavirustartunta. Perillä olisimme  kuitenkin joutuneet välttelemään läheisten tapaamisia, emme halua tartuttaa tai tulla tartutetuiksi. Tuli siis kolmas joulu Kaakkois-Aasiassa. Ensimmäisen joulun näillä seuduilla vietimme Malesiassa Penangissa, jossa löytyi helposti länsimaista ruokaa, joulua juhlittiin lähiseuduilla useassakin paikassa kristillisin menoin ja englannilla pärjäsi huomattavasti paremmin kuin Tangerangissa. Joulupäivällisellä hotellissa lapsikuoro lauloi tuttuja joululauluja ja olipa samassa hotellissa myös toinen suomalainen seurue. Ruoka ei nyt v arsinaisesti tuonut joulun mak

Kenen joukoissa seisot?

Kuva
Sana ulkosuomalaisuus on vaikeasti hallittava, siitä tulee mieleen 19-vuotiaana Amerikkaan piikomaan lähtenyt komean ja tumman ulkomaalaisen miehen kanssa avioitunut hiuksiaan blondaava minun ikäiseni +/-60 v. täti, joka käy ulkosuomalaisten juhlissa ja kaipaa kotimaahan. Hän ei voi kuunnella Sylvian joululaulua itkemättä, ääni murtuu myös "Kotimaani ompi Suomi" -laulun ensi tahdeilla. Hän on säilyttänyt Rantasalmen murteen levveeenä, sellaisena kuin sitä puhuttiin hänen lapsuudessaan  ja hänen kauniit lapsensakin ovat mummolassa oppineet kauniin Savon kielen ja puhuvat sitä kesälomamatkalla sukulaisten kanssa. Ulkosuomalaisuus on tietysti jotain muuta, mutta minun mielikuvani aiheesta kumpuaa parikymppisen ulkomaille vastamuuttaneen ja nyt kuusikymppisen omakohtaisesta kokemuksesta. Olen asunut ulkomailla 15 vuotta, mutta ei minusta ole tullut ulkosuomalaista. Päinvastoin, etenkin täällä batiikin ja mie bakson keskellä olen sisäistänyt suomalaisuuttani entistä enemmän. Tänne

Perutaan kaikki

Kuva
Muistan reippailta työvuosiltani ne suuret helpotuksen hetket, kun joku suunniteltu iso asia peruuntui. Olit varautunut, suunnitellut ja valmiina isoon urakkaan, ja sitten yhtäkkiä päivä tyhjenee, koko päivälle ei olekaan mitään tekemistä. Tilanteeseen varattu energia on kuitenkin käytettävissä. Vaikka mieltä kalvoikin tieto, että nyt koko ruljanssi on vielä edessä, eikä ohi tänään klo 18, äkillinen vapaus vaihtoehtona näännyttävälle työrupeamalle joudutti arkistojen järjestämistä, tylsien kirjelmien kirjoittamista ja muiden odottavien töiden kohtaamista.  Nyt kun peruutukset ovat seuranneet toisiaan jonossa, ei ryhtymisvoimaa enää löydy.  Tuntuu, että koko elämä tyhjenee. Kun ei ole mitään sovittua menoa moneen kuukauteen, ei ole niitä tarmonpuuskia, joita arjen kohokohdat nostattavat. Milloinpa leipominen, kokkaaminen ja siivoaminen on yhtä tehokasta kuin mieluisaa vierasta odotellessa? Saati sitten jos pihaan pöllähtää yllätysvieras, miten paljon tavaraa saa kerättyä näkyviltä ihan

Virustorjunnan kansallisia erikoisuuksia

Kuva
Kansalliset erityispiirteet nousevat esiin suhtautumisessa koronaviruksen torjuntaan. Suomalaisten tyhjässä risteyksessä vihreitä valoja odottavien pitää saada ohje, sitten tehdään niin kuin sanotaan. Sen sijaan, että muutettaisiin omaa käytöstä, vaaditaan selkokielistä yksiselitteistä ohjetta, jotta voisi laittaa sen maskin naamalle oikeaoppisesti. Ruotsalaiset taas voivat ryhtyä toimeen rajoitusten täytäntöönpanossa vasta kun viimeinenkin teini, taapero, faffa ja valtionepidemiologi ovat pitkien keskustelujen kautta saavuttaneet konsensuksen asiassa ja jokainen on valmis muutokseen omaehtoisesti. Neuvottelut vievät aikaa, yhtä tärkeitä kuin sanallinen viestintä ovat kehonkieli ja fikatauot. USAssa taas virus on vaarallinen, jos demokraatit ovat vallassa, rebublikaanisen puolueen laskelmissa kiinnitetään huomiota luusereiden lisääntyvään määrään epidemian aikana. Täällä Indonesiassa taas on vallalla Pancasila, ikiaikaisesti kehittynyt johtamisfilosofia, johon sisältyy jaavalaista pe

Elämää ruokapöydän ympärillä

Kuva
Ruokailu on suuri osa elämää, sitä pitää tehdä monta kertaa päivässä pysyäkseen kunnossa. Indonesiassa asuessa siitä on tullut vieläkin tärkeämpi, elämä suorastaan pyörii ruokailujen ympärillä. Ei ole eineksiä, ei hunaja- tai muutenkaan marinoituja kanapaloja, joita lykkäisi vain uuniin sen enempää miettimättä. Ei ole muikkuja, joita kiskotaan verkoilla kotiselältä tai ongitaan kaupan kylmäaltaasta. Perunat eivät ole koskaan niitä ohutkuorisia ja uusia, vaikka niitä vauvaperunoiksi kutsutaankin. Makkaratkin ovat paksukuorisia, vaikka maultaan jokseenkin hyviä. Mutta kun ei ole suomalaista sinappia eikä kunnollista hapankaalia. Täältä saa kyllä periaatteessa kaikkea lukuunottamatta lakritsaa, salmiakkia ja muita herkkukarkkeja, omanoloisia maustesekoituksia, lanttua, puolukoita ja mämmimaltaita. Parsaa en ole myöskään onnistunut täällä näkemään, purjoa saa vain yhdestä kaupasta minun asiointialueella. Poronlihaa ja kunnon suomalaisia juustoja ei tietenkään täältä löydy, eikä rahkaa. Sen

Korona-ajan kulkua

Kuva
Korona-aika jatkuu ja jatkuu, ensimmäinen osanotto ilmaistu ystävänsä viruksen vuoksi menettäneelle. Katson vainajasta vuosi sitten otettua kuvaa, ei, en häntä tunne. Minun ikäiseni, tai jonkin verran nuorempi nainen, virkeämmän ja huolitellumman näköinen,  keittiön ovesta ulos tulossa, pyhäleninki päällään kantamassa pöytään messinkivadille aseteltuja granaatinomenan puolikkaita. Aurinko paistaa kirkkaasti, valaisee hänen kasvonsa ja selän takana valkoisena hohtavan vastarakennetun talon seinän. Hän hymyilee kuvan ottajalle, ystävälleni.  Mikään anna aihetta toivoa, että tämä olisi pian ohitse. Suomessa vietetty kesä antoi lomaa eristäytymisestä, vaikka varoen piti elää. Autoretki Ristiinasta Puumalaan tuntui matkalta toiseen maailmaan, iloiselle lomapaikkakunnalle ja aikaan ennen ulkomaille suuntautuvaa massaturismia. Hatsapurin jonottaminen turvavälejä pitäenkin tarkoitti kohtalon uskaliasta uhmaamista, vaikka varmaan virusta suurempi riski terveydelle oli suolan, rasvan, juuston ja