Vankeina paratiisissa

Kansalliset erityispiirteet nousevat esiin suhtautumisessa koronaviruksen torjuntaan. Suomalaisten tyhjässä risteyksessä vihreitä valoja odottavien pitää saada ohje, sitten tehdään niin kuin sanotaan. Sen sijaan, että muutettaisiin omaa käytöstä, vaaditaan selkokielistä yksiselitteistä ohjetta, jotta voisi laittaa sen maskin naamalle oikeaoppisesti. Ruotsalaiset taas voivat ryhtyä toimeen rajoitusten täytäntöönpanossa vasta kun viimeinenkin teini, taapero, faffa ja valtionepidemiologi ovat pitkien keskustelujen kautta saavuttaneet konsensuksen asiassa ja jokainen on valmis muutokseen omaehtoisesti. Neuvottelut vievät aikaa, yhtä tärkeitä kuin sanallinen viestintä ovat kehonkieli ja fikatauot. USAssa taas virus on vaarallinen, jos demokraatit ovat vallassa, rebublikaanisen puolueen laskelmissa kiinnitetään huomiota luusereiden lisääntyvään määrään epidemian aikana. Täällä Indonesiassa taas on vallalla Pancasila, ikiaikaisesti kehittynyt johtamisfilosofia, johon sisältyy jaavalaista pe

Ruokailu on suuri osa elämää, sitä pitää tehdä monta kertaa päivässä pysyäkseen kunnossa. Indonesiassa asuessa siitä on tullut vieläkin tärkeämpi, elämä suorastaan pyörii ruokailujen ympärillä. Ei ole eineksiä, ei hunaja- tai muutenkaan marinoituja kanapaloja, joita lykkäisi vain uuniin sen enempää miettimättä. Ei ole muikkuja, joita kiskotaan verkoilla kotiselältä tai ongitaan kaupan kylmäaltaasta. Perunat eivät ole koskaan niitä ohutkuorisia ja uusia, vaikka niitä vauvaperunoiksi kutsutaankin. Makkaratkin ovat paksukuorisia, vaikka maultaan jokseenkin hyviä. Mutta kun ei ole suomalaista sinappia eikä kunnollista hapankaalia. Täältä saa kyllä periaatteessa kaikkea lukuunottamatta lakritsaa, salmiakkia ja muita herkkukarkkeja, omanoloisia maustesekoituksia, lanttua, puolukoita ja mämmimaltaita. Parsaa en ole myöskään onnistunut täällä näkemään, purjoa saa vain yhdestä kaupasta minun asiointialueella. Poronlihaa ja kunnon suomalaisia juustoja ei tietenkään täältä löydy, eikä rahkaa. Sen