6. päivä, Dohasta Helsinkiin, osa 1.



Olimme tavanneet viereisen pariskunnan hotellilla ensimmäisenä lomailtana, seuraavana aamuna he olivat lähteneet eteenpäin läheisille saarille loman viettoon. Olin silloin kertonut, että olemme lähdössä Jakartaan.

Muistan ajatelleeni, että onpa reippaita retkeilijöitä. Meillä ei enää iän, vaivojen ja mukavuudenhalun vuoksi ole tuollaista seikkailumieltä. Kuinka ollakaan, matkailun rasitukset koskivat heitäkin, olivat miettineet, että kaikki ei ehkä enää jatkossa onnistu yhtä helposti kuin nuorena, ihan nouseminen veneeseen Sanurin rannasta oli ollut jo hankalaa. Mutta pariskunta oli parhaassa kunnossa meistä kaikista lentomme maanantaina menettäneistä, olivathan he olleet omalla hotellilla aina edelliseen aamuun asti.


Kun Apollomatkat oli tarjonnut heille bussimatkaa tai jäämistä odottamaan lentoa, joka lähtisi aikaisintaan lauantaina, he olivat heti kieltäytyneet bussilla Jakartaan lähdöstä. Heille oli kerrottu, että bussilla matkustaminen on vaarallista, joten se ei vain käynyt. Hotellissaan heillä oli hengityssuojia, he olivat tutkineet poistumistiet ja miettineet, mitä tekisivät maanjäristyksen sattuessa. Purkauksen aiheuttamat savut eivät olleet heitä pahemmin haitanneet.

He olivat viestitelleet monien ihmisten kanssa tilanteessa, ja saaneet monia neuvoja. Joku lentokapteeni oli neuvonut, että tulkaa vain pois sieltä heti, voitte joutua jäämään pitkäksi aikaa odottamaan. Joku oli sanonut, että jäämällä Balille tuette balilaisia. Lapset olivat olleet huolissaan, kotona odottivat myös iäkkäät äidit. Itse olin monta kertaa ehtinyt ajatella, että on hyvä, ettei äitini enää elä, hänelle tämän tilanteen seuraaminen olisi ollut liian raskasta.

He olivat saaneet paikallisen Apollomatkojen balilaisen yhteistyökumppanin työntekijän Pramin (tms.) yhteystiedot, ja hänen kanssaan kaikki oli sujunut. Tosin rouva epäili, että heillä on ollut parempi palvelu, kun muut ovat joutuneet taistelemaan ja he ovat olleet sitten viimeiset paikalle jääneet.  Heitä ei ollut vaadittu lähtemään lentokentälle maanantaina, ja kun paluulento järjestyi perjantaina, heille oli järjestetty kuljetus kentälle. Tosiaan, bussionnettomuus oli tapahtunut torstaiaamuna, joten perjantaina varmaan oltiin varovaisempia.


Dohasta Helsinkiin lentävässä koneessa oli myös kuukauden Balilla viettänyt pariskunta, hekin  varhaisseniori-ikäisiä, rouva tukeutui keppiin kävellessään. He olivat myös tienneet, että bussimatka olisi liian vaarallinen. Perjantain lennon varmistuttua he olivat laittaneet paikkakunnan yhteisösivuille nettiin kyselyn, kuka lähtisi viemään heidät, kaksi vanhempaa ihmistä turvallisesti Jakartaan. Tarjouksia oli alkanut ponnahdella näytölle. Kuljetus oli ollut edullinen, maksanut saman verran kuin meidän hotellikuljetus Blingbimsariin. He olivat lähteneet torstaina, yöpyneet matkan varrella ja päässeet hyvässä järjestyksessä Jakartaan. Olimme lentoa odotellessamme ihmetelleet bussionnettomuutta ja miten sitten kaikki olikaan käynyt.

Balin matkamme alkoi tuntumaan survival racelta, uudelta tositeeveekonseptilta, joka oli saatu yhdistelemällä Survivors ja Amazing Race. Kaikilla oli tavoitteen päästä Helsingin lennolle, kaikki olivat arvioineet tilannetta vähän eri tavalla, tulivuori puhisi taustalla, kaikissa reiteissä pois oli omat uhkansa ja mahdollisuutensa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaarallinen suhde

Eristäytyneen yhteydenpitoa

Perinteinen joulupostaus