Vankeina paratiisissa

Uusi vuosi alkoi odotetulla vierailulla, poika perheineen valaisi arkeamme parin viikon ajan. Indonesia näytti taas yllättävät puolensa jo heti vierailun alussa. Kun aamulla olisi pitänyt lähteä kentälle vastaan, autonkuljettaja viestitti, että hänen kotinsa on tulvan vallassa ja hän ei veden saartamana pääse töihin. Meille asti tulva ei yltänyt, vaikka tiedot lentokentälle vievän tien jäämisestä veden alle aiheuttivatkin huolta. Retkeily Jakartassa jäi siis vähäiseksi, kävimme vain yhtenä päivänä tutustumassa vedenalaiseen elämään Seaworldissa sekä syömässä suosikkipaikassamme Cafe Bataviassa. Mutta kuusivuotias bonusvunukkamme nautti. Kun lähtiessä kysyimme mikä oli hienointa, niin uima-altaan näkeminen ensi kertaa. Talomme uima-altaan käyttöaste kohosi moninkertaiseksi, kun vedessä piti polskia tuntikaupalla pari kertaa päivässä. Retkeilimme maaseudulla Jakartan lähistöllä. Tässä omassa piirikunnassamme on matkailukohteina  vedellä täyttyneitä kivilouhoksia, jotka eivät ole

Taas murhayrityksen kohteena Tarkoituksenani oli pysyä ihan vain kavereina, mieluiten etäisinä hyvänpäiväntuttuina. Suhteestamme ei kuitenkaan tulisi pitemmän päälle mitään vaan ennen pitkää eroaisimme järkisyiden pakottamina. Huomaan kuitenkin, että suhteemme on syventynyt kuin varkain. Mitä paremmin perehdyn tämän eksoottisen jättiläisen alkuun niin vieraalta, jopa vaaralliselta tuntuneeseen oikuttelevaan luonteeseen, sitä vankemmin joudun hurmaajani näkymättömien pihtien pitelemäksi. Alkuun oletin, että suhteemme säilyy pinnallisella tasolla. Uskottelin itselleni, etten edes aio sopeutua uuden tuttavuuden kulttuurisiin ja muihin erityispiirteisiin. Jouduimme kuitenkin melko pienissäkin asioissa mittailemaan, kumpi meistä määrää. Tottakai hävisin mittelöt, eihän minulla, muualta tulleella, eksyneellä, ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua kaikkiin kummallisuuksiin, mitä eteen tuli. Usein tunsin olevani uuden kumppanini oikkujen riepoteltavana, jouduin miettimään askeleeni ja