Vankeina paratiisissa

Herään aikaisin Suomen sadanteen itsenäisyyspäivään. Ensimmäisenä toivottelemme hyvää itsenäisyyspäivää toisille Jakartan Suomen suurlähetystön kutsuille valmistautuvien kavereiden kanssa. Juhlapäivän kunniaksi tutkin Suomen Jakartan suurlähetystön sivuja. Kas vain, Indonesian matkustustiedote on päivitetty edellisenä torstaina, jo seuraavana päivänä sen jälkeen, kun olin soittanut Balilta ulkoministeriöön sekä Jakartaan että Helsinkiin. Tiedotteessa kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta Indonesiassa matkaillessa. Tulivuorenpurkauksesta sanotaan seuraavaa : Balilla sijaitseva Mount Agung -tulivuori on aktiivisessa vaiheessa ja vaikeuttaa tällä hetkellä Balin matkailua. Lentokentän aukioloon vaikuttavat tuulensuunnat ja sen myötä mahdollisen tuhkapilven leviäminen. Liikkumista tulivuoren läheisyydessä on vältettävä. Viranomaisten asettama turvaraja on 10-12 km tulivuoren kraatterista. Seuraa paikallisviranomaisten tiedotteita tilanteesta. Suurlähetystön facebook-si

Agung  Sanurin rannalta kuvattuna  aamulla 2.12. Kolmas päivä Suomeen paluun jälkeen. Olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi viemään auton fiksattavaksi aamulla, kun kuitenkin herään jo kolmelta aamuyöstä. Herään kahdelta, silti hyvät kuuden tunnin unet takana. Olen varannut psykologin kello yhdeksi, vahvistamme mielikuvaharjoituksia tunnetta, että pahin ei tapahtunut ja kaikki pääsivät turvaan. Ymmärrän taas vähän enemmän, miksi tapahtunut ei noin vain lähde mielestä. Olen ennenkin ollut mukana pahoissa tilanteissa, ja oppinut, että kannattaa turvautua ammattilaisiin ja hakea apua asioiden järjestämiseen mielessä. Säilyn pitkään toimintakykyisenä, mutta se usein tarkoittaa sitä, että psyykkinen reaktioni tulee joskus jälkeen päin tai ei ollenkaan. Fysiikka sen sijaan saattaa pettää, edellisen päivän verenpainelukemat säikäyttivät. Kotona seuraan edelleen Agungin purkausta ja Balin lentokentän aukioloa netistä. Porilaisperhe on lähtenyt kotimatkalle, tiistaina lentokenttä on

Heräämme sunnuntaiaamuna kolmelta, sisäinen kello on edelleen Indonesia ajassa. Alan kirjoittaa tätä jo Balilla avaamaani blogia, tulivuorenpurkaus, odottaminen ja paluumatkan tapahtumat pyörivät muutenkin mielessä. Vaikka olemme jo kotona, olo tuntuu tärisevältä. Lentokoneessa alkanut yskä pahenee, on vaikea hengittää ja mielikuvat bussionnettomuudesta pyörivät mielessä. Vaikka järki sanoi, että pahin vaihtoehto ei toteutunut, pääsimme kaikki kotiin, ajatukset pyörivät edestakaisin ja mielikuvat bussionnettomuudesta nousevat mieleen. Lähden vuotuisen tapani mukaan kotikirkkoon laulamaan hoosiannaa. Mietin isoja ja pieniä tapahtumia, joiden keskeltä tälle samalle penkille on saavuttu rauhoittumaan vuosisatojen aikana. Pohdin löytyisikö jostain vanhoja kirkon istumajärjestyksiä, joista saisi selville, mikä olisi minun oikea penkkini. Nyt katson vain, että olen kirkon takaosassa pääkäytävän vasemmalla puolella mutten niin takana, että urkuparvelle ei näkyisi ja sieltä ei kuuluisi.

Lentomatkalla alkaa kuiva yskä, kaivan hengityssuojan kameralaukusta ja vedän sen naamalleni. Eipähän vierustovereiden tarvitse pelätä, että tartuta heihin flunssan. Olen monta kertaa nähnyt aasialaisten käyttävän lentokoneessa hengityssuojaa, taidan jatkossa tehdä niin itsekin. Koneen laskeuduttua Helsinkiin emme pääse ulos koneesta, portti ei toimi. Ei haittaa yhtään, olemme sentään Suomen vakaalla maaperällä. Kapteeni kertoo reilusti, että tätä konetyyppiä ei yleensä käytetä täällä, siksi portti ei ole yhteensopiva. Olisin ollut jo valmis laskemaan liukumäkeä kentälle, ihan mikä vaan käy. Matkatavaroita odottaessamme ehdin vielä nähdä nuoret oululaismiehet, yhtä rauhallisina ja yhtenä ryhmänä kuin tähänkin asti. Silmän seudun loukannut rouva ja toinen bussissa ollut nainen halaavat toisiaan pitkään hyvästiksi. Heitteillejätöksi ryhmän kohtelua kuvannut vaasalaispariskunnan mies näyttää vieläkin harmaankalpealta. Hän kysyy, vieläkö aion ottaa tapahtuneesta yhteyttä ulkominis

Matkalla Dohasta Helsinkiin vertailemme vaikuttimiamme, miksi toimimme niin kuin toimimme. Me lähdimme Balille, koska keksimme, että sieltä on helppo lentää muutamaksi päiväksi Jakartaan ystäviä tapaamaan. Kun varasimme matkan, oli kesä eikä tulivuoren liikkkeistä tietoa laisinkaan. Matkan lähestyessä kävimme viimeisellä viikolla lainaamassa kirjastosta Bali-matkaoppaan, mies oli siellä käynyt 30 vuotta sitten, minä en ollut koskaan aikonutkaan lähteä Balille. Kaakkois-Aasia ei ole koskaan houkutellut minua, Intiassa ja Kiinassa olen käynyt, mutta olin jo tätäkin ennen pitänyt itään matkustamista aikaeron vuoksi rasittavana. Vierustoverit lentokoneessa olivat halunneet vaihtelua omalla loma-asunnolla vietettyihin moniin lomiin. Matka tilattiin, kun löytyi edullinen vaihtoehto vain vähän ennen lähtöä. Tulivuorenpurkauksen riskistä huomattiin jotain tietoa jossain sen jälkeen, kun matka oli jo tilattu. Lapset olivat ihmetelleet, miten te sinne lähdette. Huomasimme, että olimme ku

Survival racessa oli monenlaista osanottajaa. Me, jotka kieltäydyimme bussimatkasta, ja lähdimme hotellikuljetuksella Blingbimsarin lentokentälle, josta meillä oli lennot varattuna Jakartaan. Ne, jotka kieltäytyivät bussimatkasta ja kilpailuttivat kuljetuspalvelun pikkuautolla Balilta Jakartaan. Ne, jotka jäivät hotellille odottamaan ja saivat lennon suoraan Balilta Dohaan. Ne, jotka lähtivät bussilla ja todettuaan sen mahdottoman epämukavaksi tilasivat netistä lentoliput  Blingbimsarista Jakartaan ja hyppäsivät bussista jo alkumatkasta pois. Ne, jotka ottivat vastaan heille tarjotun bussikyydin ja tulivat sillä Jakartaan. Olimme kaikki nyt samassa koneessa matkalla Dohasta Helsinkiin. Apollomatkojen ja Qatar Airwaysin tarjoama bussikyyti oli ollut huonoin vaihtoehto. Lennon jo ollessa lähempänä Helsinkiä kuin Dohaa, pahiten loukkaantuneen naisen tytär pysähtyy lentokoneen käytävällä kohdallamme ja kysyy: "Teitäkö saan kiittää, että pääsimme lääkäriin Dohassa".  Vastaan

Olimme tavanneet viereisen pariskunnan hotellilla ensimmäisenä lomailtana, seuraavana aamuna he olivat lähteneet eteenpäin läheisille saarille loman viettoon. Olin silloin kertonut, että olemme lähdössä Jakartaan. Muistan ajatelleeni, että onpa reippaita retkeilijöitä. Meillä ei enää iän, vaivojen ja mukavuudenhalun vuoksi ole tuollaista seikkailumieltä. Kuinka ollakaan, matkailun rasitukset koskivat heitäkin, olivat miettineet, että kaikki ei ehkä enää jatkossa onnistu yhtä helposti kuin nuorena, ihan nouseminen veneeseen Sanurin rannasta oli ollut jo hankalaa. Mutta pariskunta oli parhaassa kunnossa meistä kaikista lentomme maanantaina menettäneistä, olivathan he olleet omalla hotellilla aina edelliseen aamuun asti. Kun Apollomatkat oli tarjonnut heille bussimatkaa tai jäämistä odottamaan lentoa, joka lähtisi aikaisintaan lauantaina, he olivat heti kieltäytyneet bussilla Jakartaan lähdöstä. Heille oli kerrottu, että bussilla matkustaminen on vaarallista, joten se ei vain käy

Matka jatkuu, ruotsalaiselle vierustoverilleni käydään kertomassa, että Sri Lankan kohdalla on cyklooneja, joten lentoaika pitenee. Keskustelemme hänen työstään ja bisneksestä eri maissa. Hän piti Indonesiassa työskentelyä miellyttävänä ja ihmisiä luotettavina. Matkustamon esimies tulee luoksemme. Hän kiittää, että ilmoitimme koneessa olevista loukkaantuneista, ja myöntää, ettei tiennyt, että heidän yhtiöllään on ollut osuus bussimatkan järjestelyissä. Hän kertoo, että loukkaantunut rouva pääsee lääkäriin Dohassa. Kiitokseksi meille tarjotaan hedelmiä ja suklaata, minäkin pystyn syömään niitä. Kun kerrankin meitä kuunnellaan ja pidetään täysjärkisinä, kertaan vielä, miksi hoidon saaminen on loukkaantuneille tärkeää. Ensin he ovat kokeneet tulivuorenpurkauksen jo itsestään aiheuttaman stressin, sitten ovat jääneet paluulennolta ja olleet monta päivää epätietoisuudessa, matkan aikana on tapahtunut kaksi onnettomuutta, joista toinen on ollut lähellä kuolemaa -kokemus, sen jälkeen

Jakartan lentokentän valikoimaa Apollomatkojen meillekin tarjoamaan bussikyytiin oli lähtenyt alunperin 16 henkilöa ruotsalaismiehen laskujen mukaan, mutta johon lopulta nuorten oululaismiesten poistuttua oli jäänyt kuusi suomalaista ja tämä 3-henkinen ruotsalaisperhe, Jo Balin puolella bussi oli ajanut yhden kolarin, joku oli ajanut sen perään. Joskus kahdeksan aikaan torstaiaamuna Jaavan puolella  kuljettaja oli nukahtanut rattiin, bussi oli suistunut tieltä  ja kaatunut. Ruotsalaismies arvioi, että jos kaikki 16 olisivat olleet bussissa, se ei olisi pysähtynyt rinteeseen vaan jatkanut painon voimasta alas vieressä olevaan syvään pudotukseen. Bussin kaaduttua tilalle oli tuotu uusi bussi, ja sen jälkeen kuljettaja oli ajanut kuin hullu, tehnyt järjettömiä ohituksia ja kaahannut. Kaikki matkustajat olivat istuneet puhumatta hiljaa. Perheen aikuinen tytär  osoitti rintakehäänsä, hän oli kalpea ja puhumaton. Perheen äidin kanssa tuijotimme toisiamme typertyneinä, hän puisteli p

Maisemaa Tangerangista lentokentälle Aamulla meillä oli aikaa runsaasti, paluulento Jakartasta Dohaan lähtisi vasta illalla kuuden aikaan. Aamiaisen jälkeen menin pienelle uima-altaalle hotellin sisääntulon vieressä. Siellä oli vain yksi muu asiakas, nuori mies makasi aurinkotuolilla iso vihreä rinkka vierellään ja luki Jo Nessbon kirjaa. Menin altaaseen, o lisin jaksanut uida vaikka kuinka kauan, keskeytin uintiurakkani, kun näin altaan reunalla kävelevän suomalaiselta näyttävän keski-ikäisen miehen.  Aloimme keskustelemaan, hän olikin saksalainen ja purki pahaa mieltään, kun oli edellisenä iltana menettänyt perheen lennot Saksaan. Hän oli tulossa indonesialaisen vaimonsa kotiseudulta, he olivat olleet puolitoista tuntia ennen koneen lähtöä risteyksessä lentokentän lähellä, mutta liikenne seisoi niin kauan, että he saapuivat kentälle 15 minuuttia koneen lähdön jälkeen. Kerroin myös omasta tilanteestamme. Saksalaismies epäili, pääsevätkö bussilla lähteneet kentälle en

Edessämme istuva hoikka nuori nainen pyytää meitä katsomaan tavaroitaan sillä aikaa kun hän etsii naistenhuoneen. Siirryn istumaan hänen paikkansa viereen. Kun hän palaa, alamme keskustella. Hän oli ollut joogretriitissä Ubudissa, ja lähtenyt kaiken varalta pois sieltä, kun pelkäsi menettävänsä lentonsa. Hän ei kuitenkaan ollut saanut mitään oireita savusta, Ubudissa oli ollut turvallista ja paikalliset olivat sanoneet, että pilvet ovat aivan normaaleja sadepilviä. Hänen ystävänsä olivat olleet huolissaan ja kehottaneet lähtemään pois Balilta, ja hän pelkäsi jäävänsä yksin jumiin retriittiin. Ilmeisesti paikassa ei ollut muita ulkomaalaisia tai ainakaan hän ei niistä maininnut. Longchampin markkinoinnissa töitä tekevä nainen kertoo lentävänsä Surabayaan ja sieltä Jakartaan, hän ei tiennyt, että Blingbimsarista olisi lentoja suoraan Jakartaan. Väkeä alkaa kerääntymään Blingbimsarin terminaaliin, ja toisin kuin tavallisesti, monet alkavat heti kertomaan tilanteestaan, missä ov