Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Vähemmistöjä koronan kourissa

Kuva
Vähemmistöjen alttius saada koronavirustartunta on aihe, joka näyttää pulpahtavan pintaan vähän joka puolella. Ensin olivat Kiinaan päin kallellaan olevat epäilyksen aiheina, sitten Italian reissaajat, tarkemmin laskettelijat ja heistä vielä after ski -puoleen erikoistuneet. Sitten heräsi huoli naisten päivän konserttiin osallistuneista, seuraavaksi sipoolaisista, häihin kutsutuista ja mahdollisesti kuokkineista. Onneton kohtalo oli myös sillä vähemmistöllä, joka ei huomannut, että hiihtokisat Vuokatilla oli peruutettu jostain merkillisestä syystä. Iltabileitä ei oltu huomattu peruuttaa, joten sinne sitten ja seuraavalla viikolla sairaalaan. Singaporessa on hienosta alkuasetelmasta huolimatta sorruttu unohtamaan ahtaissa parakeissa asuvat vierastyöläiset oman onnensa nojaan. Jo muutama viikko sitten maalailin dystopiaa, miten epidemia riehuisi omasta ikkunastani näkyvässä raksamiesten parakissa. Singaporessa ei siis olisi pitänyt olla mitään syytä  olla arvaamatta, mihin laiminlyö