Tekstit

Uuden kielen opiskelu HBO-menetelmällä

Kuva
Olin jo lähtiessäni päättänyt, että aion opiskella paikallisen kielen kotiintuomisiksi tältä reissulta. Ensimmäiset kuukaudet menivät kuitenkin etupäässä gekkojahdissa ja hiiriä säikkyessä, sitten tuli muutto ja uuteen asuinpaikkaan totuttelu. Vaikka kieltä vähän tarttuikin matkaan, eteneminen kieliopinnoissa oli hidasta. Vauhti kiihtyi vasta kevään supervaalien aikaan. Kiinnostukseni politiikkaan on saanut minut ennenkin oppimaan kieliä. Viikko sateisessa Las Palmasissa Arafatin kuoleman aikaan kasvatti aikoinaan tehokkaasti espanjan sanavarastoani. Täällä vaalituloksen julkistaminen kuukauden odottelun jälkeen tiedettiin jo etukäteen tunteita herättäväksi tapahtumaksi. Tulosten julkistaminen johti mielenosoituksiin, joita näytettiin suorana lähetyksenä ympäri vuorokauden. Kuolonuhreilta ei vältytty, mikä tuntui jokseenkin turhalta. Mielenosoittajilla ei ollut laajaa kansan kannatusta, kyse oli pettymyksen ilmauksesta, joka riistäytyi käsistä. Nyt kilpakuppanukset ovat jo tava...

Terveyshuolia ja matkasuunnitelmia

Kuva
Viime vaalien aikana Indonesiassa kuoli viimeisimpien laskujen mukaan 500 vaalivirkailijaa. Nyt on selvitetty, että eniten kuoli 50-70 vuotiaita, ja taustalla oli useimmiten joku sairaus, kuten sydänvika, diabetes tai astma.  Vaalivirkailijoiden terveydentilan arviointi perustui heidän omaan ilmoitukseensa, ja kukapa ei nyt töitä hakiessa olisi ainakin lähes terve. Työn raskaus tuli varmaan yllätyksenä;  vaikeinta vaalityössä on stressi, joka kasaantuu siihen yhteen päivään. Terveysasioita tulee esille paikallisissa uutisissa usein. Kotirouvien keskuudessa riehuu HIV-epidemia. Joidenkin arvioiden mukaan myös kolmasosa Jakartan prostituoiduista on HIV-positiivisia. Uutispimentoon on jäänyt, mikä on se linkki näiden kahden naisryhmän välillä . Noin 50 000 indonesialaista saa HIV-tartunnan vuosittain ja noin 40 000 kuolee AIDSiin liittyviin sairauksiin. Siitä johtuen ja muutenkin tuberkuloosia on liikkeellä. Hyttyset levittävät dengue-kuumetta, joka on etenkin lapsille vaaral...

Uskontojen keskustelua

Kuva
Pääsiäisen aikaan kävimme uskontojen välistä dialogia. Jakartassa katedraali ja moskeija sijaitsevat toisiaan vastapäätä saman kadun varrella, samoilla parkkipaikoilla seisovat välin muslimien, välin kristittyjen autot. Ensimmäisen kerran yritimme vierailla pyhätöissä pitkänäperjantaina. Se oli huono valinta, liikenne oli tukossa, kun kristityt tungeksivat pitkänperjantain messuun ja muslimit perjantairukouksiin. Meidät käännytettiin jo pelkän ulkonäön perusteella katedraalilta, sisälle pääsivät vain ennalta kirkonmenoihin ilmoittautuneet. Maanantaina yritimme uudelleen, vaikka sunnuntain Sri Lankan isku aiheutti keskustelun uskonnollisten kohteiden turvallisuudesta.  Kostoisku on mahdollinen myös täällä, sekä jyrkkää ideologiaa että valmiutta käyttää silmitöntä väkivaltaa löytyy ääripiireistä. Turvallisuustoimet täällä ovat systemaattisia ja näkyviä, jokaisen ostoskeskuksen ovella on vartija ja metallinpaljastin, hotelleihin mennessä skannataan kaikki tavarat. Luotimme turvato...

Alennusta vaalisormi näyttämällä

Kuva
Indonesia on maailman suurin islaminuskoinen maa, joka on samalla demokratia. Täällä vaalit käytiin samalla viikolla kuin Suomessa, jossa hoidetaan yhdet vaalit kerrallaan, äänestyspaikat ovat auki koko päivän ennakkoäänestyksen lisäksi ja laskettavaksi jää alle kolme miljoonaa ääntä. Indonesiassa hoidetaan kahdeksat vaalit samalla kertaa, äänestyspaikat ovat auki yhteen asti päivällä ja äänioikeutettuja on lähes kaksisataa miljoonaa. Suomen valtiollisia vaaleja järjestäneenä tunnen itseni täydeksi harrastelijaksi näiden rinnalla. Päällisin puolin kaikki sujui hyvin, Indonesiaan satoi onnitteluja muilta valtioilta onnistuneiden vaalien johdosta. Vaalihuoneistoja oli joka kulmauksessa, vaalitoimitsijoita oli joidenkin tietojen mukaan kuusi miljoonaa. Äänestäminen tapahtui tekemällä kynnellä reikä äänestyslomakkeeseen oman ehdokkaan kohdalle. Jotta kukaan ei pääsisi käyttämään äänioikeuttaan toista kertaa samoissa vaaleissa, äänestäneet merkittiin kastamalla vaalisormi musteeseen. M...

Antiikkia ja demokratiaa

Kuva
Pääsimme tutustumaan Jakartan antiikkikauppojen valikoimaan, kun matkasimme eduskuntavaalien ennakkoäänestykseen täältä kaupungin laita-alueelta koko tila-autollisen voimin. Olimme jo etukäteen suunnitelleet retkipäivän ohjelman ystäväperheen kanssa. Koska samana päivänä täällä vietettiin Mohammedin taivaaseen astumisen päivää, ansiotyötä tekevät olivat vapaalla. Äänestys hoidettiin ensin, sitten suunnattiin Jalan Surabayan kirpputorille. Antiikkikauppiaiden kojut sijaitsevat samean ja roskaisen kanavan molemmin puolin. Lähdimme innostuneesti etsimään ostettavaa taskussa monen miljoonan setelitukku. Lamppuja, ruukkuja, perinteisiä sätkynukkeja, tekstiilejä, koriste-esineitä, tarjolla oli sekava valikoima tavaraa sekavasti järjesteltynä. Muita ostohaluisia ei ollut liikkeellä, joten myyjät olivat myös innokkaasti tekemässä kauppaa. Pyyntihinnoista saattoi tinkiä ja sopimukseen pääsi helposti. Ilmeisesti maksoimme liikaa, mutta eipähän jäänyt myyjille paha mieli. On olemassa aina...

Perinteet elpyvät

Kuva
Hassujen yhteensattumien kautta täällä kaukomailla ollessani oman suvun historia on tullut lähemmäs. Tätä ennen olen ihmetellyt sukututkijoita, jotka viettävät aikaa kirkonkirjoja lukien, minulle suku on satasivuinen sielunsilmillä selattava naamakirja, joka herää eloon hautajaisissa. Mitä tutkimista siinä on?  Mutta kun sukulaiset eivät ole arjessa mukana, niin ehtii ajatella niitä kaukaisempiakin sukulaisia. En edelleenkään ole kiinnostunut sukupuun rakentamisesta, mutta suvun mysteerit eivät jätä minua rauhaan. Yksi mysteeri nousi esille, kun vaadin veljeäni tarkistamaan, onko meillä biologista sukuyhteyttä erääseen julkisuudessakin esillä olleeseen henkilöön, joka etsii Suomessa sotavankina ollutta karjalaista isoisäänsä. Veljeltä tulee vastaus, että rajasin haun lähisukulaisiin, kuka tämä on? Katselemme täysin tuntematonta nimeä, jolla on paljon samoja dna-ketjuja toisen lähisukulaisen kanssa. Paljastuu, että sodan aikaan 18-vuotias äiti synnytti ennenaikaisesti la...

Tie astiaparatiisiin löytyi

Kuva
Uuteen kotiin muuttaminen on käynnistänyt varustelukierteen. Ruoanlaitto hiirten ja gekkojen seurassa ilman toimivaa uunia ei houkutellut, vaan rutiiniksi muodostui vihannes- ja kalakeittojen valmistaminen isoina annoksina moneksi päiväksi. Söimme kilotolkulla vihanneksia ja jos jotain tukevampaa kaipasimme, kävimme syömässä lähiseudun ravintoloissa. Kaikin puolin toimiva konsepti niihin olosuhteisiin ja edisti myös vanhan vaatekoon rajoissa pysymistä. Nyt ihanassa keittiössä ja hyvällä uunilla valmistuu ruokaa liikaakiin.  Jääkaapissa on nyt täytettyjä paprikoita ja hernekeittoa, pakastimessa leipää, kaikki täysin omatekoista. Olen ostanut taikinantekokoneen, jossa on lihamylly ja tehosekoitin. Laite on halpaa ja hyvää kiinalaista laatua, vaikka haaveilen edelleen Kenwoodin ruoanlaittorobotista. Tässä laitteessa on tilava kulho, loogiset toiminnot, tukevat lukitusmekanismit eikä turhia hienosäätöjä. Innostuimme myös kutsumaan vieraita viikonloppuna syömään. Tarvittiin lisää ...