Väli-inventaario, mitä mukaan Indonesiasta

Viime marraskuussa pääsimme vieraiksi uskomattoman ihaniin intialaisiin häihin. Ne pidettiin palatsissa, jota ympäröi köyhä pieni maaseutukaupunki Chomu Jaipurin lähellä. Jouduin hankkimaan uudet silmälasit tilapäisesti kadonneiden tilalle pienestä optikkoliikkeestä hiekkaisen kadun varrelta lehmien lepopaikan vierestä.  Muutama päivä sitten otin esille nuo erityistarkat silmälasini, huomioni kiinnittyi kotelon tekstiin. Osoitteena luki: Chomu, bensapumpun lähellä. Samalla kun mietin oliko siellä bensapumppukin, koko ihana Intian retki marraskuussa kaikkine vaiheineen vierähti mieleen. Tuon silmälasikotelon voi laittaa kanssani arkkuun, elämässäni en siitä luovu.

Kun lähtö täältä lähestyy, ja tarkoitan nyt vain Indonesiasta takaisin Pohjolaan palaamista, muistoja herättävä silmälasikotelo innoitti minua miettimään, mitä pakkaan muuttokuormaan, kun täältä lähdemme. Jääkaappimagneettikokoelmamme on täydentynyt täällä hillitysti. Tapanamme on tuoda niitä kaikista mahdollisista paikoista, ja harrastus alkoi jo kaksikymmentä vuotta sitten. Retkikohteistamme ja museoista tuotujen magneettien lisäksi oveen ovat kiinnittyneet  kätevät pikkusakset, jotka ovat (lähes) aina käden ulottuvilla, kun tarvitsee avata pakkauksia keittiössä. Niistäkään en luovu.

Näiden pikkutavaroiden lisäksi lähtee matkaan pari konetta. Olen lähes koko elämäni haaveillut kunnon taikinakoneesta, kaikkein mieluisin olisi Kenwood Cooking Chef. Mutta nuukuuksissani en ole pystynyt ostamaan monitoimikonetta kummempaa, vaikka rahaa on kulutettu paljon vähemmän käytössä olevaan roinaan ja lyhytaikaisempiin iloihin. Täällä lähikaupasta löytyi kunnon kiinalainen halpa kone, Oxone-merkkinen rouhea ja vahvamoottorinen laite, jonka ostaminen ei viikkobudjettiamme paljoa heilauttanut. Vaikka laitetta ostaessani myyjä ei onnistunut saamaan osia paikalleen ja konetta käyntiin, sen mekaaniset kytkimet ja asetukset toimivat täysin minun logiikkani mukaan. Siinä on lisälaitteena lihamylly, jota on tuhat kertaa helpompi käyttää kuin käsinveivattavaa. Luvassa siis haukipullia aiempaa useammin.

Toinen täällä hankittu ja muuttokuormaan pakattava laite on saumuri, jonka hankkiminen kävi ajankohtaiseksi, kun lähdin opiskelemaan vaatteiden kaavoitusta ja valmistusta Paris a la Mode Muotikouluun. Huolimatta 99 tunnin koulutuksesta olen edelleen epävarma ompelija. Jopa kankaan leikkaaminen kaikessa lopullisuudessaan vaatii erityistä rohkaistumista, mutta nyt ainakin periaatteessa tiedän, miten kankaasta muotoillaan vaate. Tällä taidonlisällä liityn löyhästi pitkään ketjuun ompelutaitoisia naisia, joita suvussani on ollut sekä isän että äidin puolella. Elämäni tähtihetki oli, kun piirtää pyöräytin leningin muutamassa minuutissa, ja opettaja alkoi esitellä kuvaani muille kurssilaisille, sanoipa jopa että hän on valmis designer. Mikä hassuinta, yhdellä niistä muista on jo oma vaatemerkki ja oma ompelimo.

Ompelukurssilta karttui matkaan monen tarpeellisen taidon lisäksi paljon muuta aineetonta hyvää. Ensimmäisen opettajan kanssa ehdimme jutella paljon tekstiiliteollisuuden hankintaketjuista, vaatteiden mitoituksen ongelmista ja elämästä yleensä. Sain myös perusteellisen selvityksen Indonesian kansallisaarteesta batiikista, jota innostuin tutkimaan lisää käymällä batiikkimuseossa. Opettajani myös opasti minut katsomaan paikallista varjonukketeatteria Wayangia paikalliseen Seurasaareen Taman Mini Indonesia Indahiin. Muuttokuormaani pakkaan  ainakin yhden Wayang-sätkynuken, monta batiikkista ja monenlaista muunlaista kangaspalaa.  Täällä tulee helposti hankittua kankaita, mutta ne eivät muutu vaatteiksi samaa vauhtia kuin niitä kerääntyy kaappiin. Aika tavaran nauttii, sanoi mummoni.

Jotkut lähtevät uuteen asuinmaahan vain matkalaukkujen kanssa, toiset tuovat mukanaan asunnon koko kalustuksen, me otimme pienen muuttokuormallisen verran pikkutavaraa mukaamme. Ihan kaikkea emme ole tarvinneet. Retkeilytarvikkeille ei ole ollut käyttöä, emme ole matkailleet viileämmillä seuduilla, missä olisi kaivannut lämpimiä vaatteita. Ne lukemattomat kirjat, joita kuvitteli lukevansa täällä, ovat edelleen lukematta. Tavarakuorman kuljettamisella tänne oli kuitenkin iso psykologinen vaikutus. Vasta kun pääsi omien tavaroittensa keskellä, tunsi olevansa täälläkin kotona. Nyt kun tuntee olevansa kotona täällä, varmaan vasta silloin, kun pääsee purkamaan muuttokuormansa ja nostamaan ompelukoneen pöydälle, tuntee taas olevansa kotona siellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinteinen joulupostaus

Vaarallinen suhde

Kenen joukoissa seisot?