Koronavirus voi hyvin lämmössäkin

Koronavirusepidemia ei siis rukouksista huolimatta ohittanut Indonesiaa.  Vaikka viralliset luvut eivät ole hälyttäviä, sairauteen on jo kuollut monia, heistä pikkulapsia ainakin kaksi. Maan sisällä tartuntoja on nyt havaittu päivittäin lisääntyvään tahtiin,  lisäksi muutamia Indonesiasta poistuneita tulleita on Singaporessa ja Australiassa todettu viruksen kantajiksi. Kuumeita on mitattu monissa kouluissa ja työpaikoilla jo pari kuukautta, hallitus on varustanut sairaaloita ottamaan vastaan koronapotilaita, ja matkustusrajoituksia on päivitetty vastaamaan tautitilantetta.

Itse käyttäydyn kuin tauti olisi jo täällä ja pyörisi ympäristössä, ja niinhän se varmaan tekeekin. Käsidesin ja hengityssuojainten käyttö on täällä tarpeen ilman koronaakin, siksi ei tunnu mitenkään oudolta suojautua. Singapore on ilmoittanut, että se testaa kaikki Indonesiasta tulevat ilmaiseksi, mutta hoitonsa saa jokainen maksaa itse, jos on viruksen kantaja. Eli sinne hengityssuoja naamalla ja luottokortti taskussa, jos olo alkaa heikentyä.  Tosin ilmoituksen tarkoitus oli varmaan enemmän estää kuin kannustaa tautisia lähtemästä täältä sinne.

Indonesiassa ei ole paljoa testailtu, ellei ole ollut tarkkaa epäilyä, mistä virus on tuotu. Paikalliset taas ovat haluttomia tietämään, onko heillä koronavirus. Monet elävät muutaman dollarin päivätulolla, jolla hankitaan ruoka perheelle. Jos sekin jää saamatta karanteenin vuoksi, elämä käy mahdottomaksi. Joitain ajatuksia valtion maksamista karanteenikorvauksista on väläytelty, etenkin kun pari kaveria karkasi karanteenista päästäkseen takaisin töihin.

Tiheästi ja ahtaasti asutussa maassa herää myös kysymys, mihin ihmiset voivat paeta karanteeniin altistamatta läheisiään. Samaa olen miettinyt myös Suomen osalta, jos kimppakämpässä yksi sairastuu ulkomaan matkallaan, mihin hän menee pitämään karanteeniaan sen suositellun kahden viikon ajaksi? Tai jos hän eristäytyy kotiinsa, mihin menevät kämppikset. Tätä jo mietin oman perheen osalta, vielä on muutama päivä aikaa, ennen kuin pojan kämppis palaa keikalta Lontoosta. Töissä täytyisi kuitenkin pystyä käymään, puuseppä ei tee töitään etänä.

Niin hullulta kuin se tuntuukin, en tunne olevani täällä sen suuremmassa vaarassa kuin Suomessakaan. Täällä on totuttu siihen, että asiat heittävät kerran vuodessa häränpyllyä. Epidemioita ehkäistään satojen virkahenkilöiden voimin ympäri suurta valtiota, sairaaloita pystytellään hoitamaan maanjäristysten uhreja, ihmisiä evakuoidaan milloin minkäkin uhan alta.

Indonesiassa ei ole myöskään mitään harhaluuloja järjestelmän kestävyydestä. Se ei kestä, sitä ei ole rahoitettu tarpeeksi, siihen ei voi luottaa. Hoitopaikkoja voi lisätä, mutta ammattitaitoisia hoitajia ei löydy. Siksi vain ennaltaehkäisemällä ja yrittämällä hillitä epidemiaa voidaan ehkäistä kuolonuhreja. Täällä elinajanodote on noin 70 vuotta, ja monet sitä nuoremmat kärsivät jo sairauksista, jotka altistavat koronaviruksen aiheuttamille vakaville sairastumisille.

Mutta valtionjohto ei tunnu täälläkään osaavan päättää, kummasta huolehtia enemmän, maan taloudesta vai terveydestä. Indonesian talouden kasvuvauhti on ollut viime aikoina ihailtavan ripeä, nyt ei haluttaisi epidemian takia jarruttaa niin paljon kuin pitäisi. Ehkä myös vieläkin toivotaan optimistisesti, että kuumuus rajoittaa epidemiaa, ja niinhän se ehkä tekeekin. Mutta kokonaan se ei sitä pysäytä, siksi tartuntaketjujen jäljittämistä pitäisi mielestäni jatkaa niin kauan kuin pystytään, jotta altistuneet tietävät varoa tartuttamasta muita.  Samasta syystä ihmisillä pitäisi olla myös tietoa, missä päin maata tautia on liikkeellä.

Suomen ulkoministeriö on ollut aika hiljaa, matkustustiedotteita ei päivitetä. Ruotsi sen sijaan laittoi tänä aamuna tiukan tiedotteen. Kun tietää, miten varovaisia näissä diplomaattien kirjoittamissa teksteissä aina ollaan, niin pieni hiki nousi pintaan lukiessa. Sen mukaan minun kannattaisi miettiä, voiko Indonesiassa ylipäätään tässä tilanteessa olla, kun terveydenhoidon taso on niin huono. Asuntomme Ruotsissa on vuokrattuna, joten sinne en voi lähteä karanteenia pitämään. Suomeen voisin mennä, mutta alueella tuntuu olevan epidemia jo vähintään samassa pisteessä kuin täällä. Eli jatkan vapaaehtoista eristäytymistä niin kuin tähänkin asti.

Eli taas ollaan vankeina paratiisissa. Pieneltä lusimiselta täällä asuminen on tuntunut koko ajan, ympäristö ei mahdollista sellaista vapaata liikkumista kuin mihin on muuten tottunut. Siksi tämä eristäytyminen tuntuu tutulta, onneksi viihdyn kotona ja olen tottunut pitämään yhteyttä läheisiin muuten kuin tapaamalla kasvotusten. Täällä myös ymmärtää, että on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat tässä tilanteessa taloudellista ja lääkinnällistä apua. Yritän parhaani mukaan huolehtia, että täällä ja muualla meitä lähellä olevat pääsevät tarvittaessa lääkäriin ja saavat hoitoa.