Uskontojen keskustelua

Pääsiäisen aikaan kävimme uskontojen välistä dialogia. Jakartassa katedraali ja moskeija sijaitsevat toisiaan vastapäätä saman kadun varrella, samoilla parkkipaikoilla seisovat välin muslimien, välin kristittyjen autot. Ensimmäisen kerran yritimme vierailla pyhätöissä pitkänäperjantaina. Se oli huono valinta, liikenne oli tukossa, kun kristityt tungeksivat pitkänperjantain messuun ja muslimit perjantairukouksiin. Meidät käännytettiin jo pelkän ulkonäön perusteella katedraalilta, sisälle pääsivät vain ennalta kirkonmenoihin ilmoittautuneet.

Maanantaina yritimme uudelleen, vaikka sunnuntain Sri Lankan isku aiheutti keskustelun uskonnollisten kohteiden turvallisuudesta.  Kostoisku on mahdollinen myös täällä, sekä jyrkkää ideologiaa että valmiutta käyttää silmitöntä väkivaltaa löytyy ääripiireistä. Turvallisuustoimet täällä ovat systemaattisia ja näkyviä, jokaisen ostoskeskuksen ovella on vartija ja metallinpaljastin, hotelleihin mennessä skannataan kaikki tavarat. Luotimme turvatoimien pitävän, jätimme nyt myös reput autoon, ettei myöskään meitä epäillä vaarallisiksi.

Katedraali oli kaunis. Tummanruskea puinen holvikatto sekä korkea ja kapea kirkkotila loivat tunteen taivasta kohti nousevasta hengestä ja kirkkokansasta pieninä ja toisiinsa tukeutuvina. Pietà, Neitsyt Maria kannattelemassa käsillään kärsivää poikaansa oli kukkien ympäröimä. Jeesuksen jalkaterästä oli maali kulunut, niin usein sitä oli kosketettu. 

Parhaiten kirkon näki moskeijan ulkopuolelta. Pitkäperjantaina jo huomasi, että kirkko ja sen piha on ympäröity pressuilla, joka estää kirkon pihalle näkemisen. Olisiko syynä välttää kirkollisten tilaisuuksien häirintä tai suojata kirkossa kävijöiden yksityisyys, molemmat vaihtoehdot tai sitten joku muu syy ovat mahdollisia. Toisella kertaa vieraillessamme samat näkösuojat olivat edelleen paikallaan, minkä vuoksi rakennuksen ulkopuoli on edelleen näkemättä.

Katedraalista oli lyhyt matka kävellä moskeijaan. Perillä meidät ohjattiin tiskille ilmoittautumaan. Meidät vastaanottanut henkilö arvioi meitä katseellaan ja totesi, että näytätte muslimeilta mutta ette ole muslimeja. Siis olisi pitänyt vastata, että olemme kaikki ihmisiä, mutta nyökyttelimme vain. Olimme aika hyvin varustautuneita, otimme kengät jalasta ovella, naisväellä oli pitkähihaiset löysät vaatteet ja huivi päässä. Nuorempi mies oli lähtenyt shortseissa, ja hän sai päälleen kylpytakkimaisen hiostavan asun, mikä herätti hilpeyttä. Kieltämättä mielleyhtymä sairaalan potilastakkeihin oli osuva.

Saimme pienen esittelykierroksen arkkitehtonisesti vaikuttavassa moskeijassa. Kupolin alla moskeijan lattialla rukoilivat miehet, naisten tila oli vasemmassa laidassa. Oppaamme luki meille kupolia kiertävän koraanin säkeen arabiaksi, kertoi päivittäisistä rukoustavoista ja esitteli arkkitehtuuria seurueen kahdelle arkkitehdille. Moskeijassa oli ainakin kaksi suurta sisäpihaa ja monia katettuja käytäviä, jossa ihmiset viettivät keskipäivän lepohetkeä. Kivetyt sisäpihat olivat sen sijaan autioita, niiden tulikuumalla kiveyksellä ei pystynyt edes kävelemään paljain jaloin. Kun kenkiä ei saa pitää, ei ihme, että väki vältti liikkumasta auringon kuumentamilla alueilla.

Islam on elämäntapauskonto, jota harjoitetaan päivittäin arjessa, ja jonka tapoja noudatetaan vaatetuksessa, ruokailussa, ihmisten välisissä suhteissa. Monet ohjeet ja säännöt on kohdistettu naisille, kun miehet voivat käyttäytyä ja näyttäytyä vailla uskonnon tunnusmerkkejä.  Erityisen vahvana se näkyy silloin, kun liikkeellä on nuori pariskunta, joista mies on pukeutunut länsimaisiin merkkivaatteisiin ja naisilla on vain silmät tai silmälasit paljastava niqab. Niitä ei kyllä Indonesiassa usein näe, lentokentillä ja Malesiassa tätä väkeä tuntuu olevan liikkeellä enemmän.

Tällä hetkellä täällä vietetään pyhän kuukauden ramadanin ensimmäisiä päiviä ja etenkin öitä.  Äsken kuunsirppi taivaalla näytti roikkuvan kynsistään vaakatasossa. Päivät paastotaan, yöllä syödään yhdessä paastoaterioita, tankataan seuraavan päivän paastoa varten. Kaupoissa on esillä ramadan-herkkuja, taateleita saa nyt edullisesti ja monenlaisissa pakkauksissa. Viime yönä kuului entisestä naapurista, isosta moskeijasta moniäänistä ja aika riitasointuista laulua, täytyi ihan avata parvekkeen ovi sen kuullakseen.

Ulkosuomalaisten bloggaajien keskustelupalstalla vertailtiin, kumpi on häiritsevämpää, moskeijan rukouskutsut, puheet ja laulut vai jatkuva kirkon- ja lehmänkellojen kilkatus. Olen miettinyt samaa asiaa aikoinaan Sveitsissä asuneena. Kumpaankin tottuu samalla tapaa kuin isoäitini tottui radan varrella asumiseen ja valvoi koko loppuyön huolestuneena, kun yöllä yhdeltä ei mennyt junaa ikkunan alta.

Suuri kysymys on, millä uskonnolla tai aatesuunnalla on oikeus täyttää äänillään yhteiset tilamme. Kirkonkelloja täällä ei kuule, vaikka kuitenkin kristittyjä elää paljon näillä seuduilla. Indonesiassa on ajatus, että valtio on maallinen instituutio, ja uskonnon harjoittaminen on yksityisyyden piiriin kuuluvaa.  Islamin uskonto on kuitenkin kaikkialla näkyvää ja kuuluvaa, joskus ohittamattoman läpitunkevana, useimmiten vaimeana mutta pysyvänä taustaäänenä.

Kommentit

  1. Kiitos mielenkiintoisesta blogitekstistä! Natsaa vähän viime päivien aiheeseenikin. Kirjoitan siitä blogiini. ”Kuu roikkuu kynsistään vaakatasossa”, hienosti sanoit! Terveisin Klara Saken

    VastaaPoista
  2. Hejsan Klara, kävit lukemassa, kiitos! Olen nyt pitänyt taukoa kirjoittamisessa, kirjoitan pian siitä mitä olen touhunnut. Tulenpa moikkaamaan sinun blogiisi, olen kyllä lukenut. Kesäistä mieltä sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi kernaasti!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaarallinen suhde

Eristäytyneen yhteydenpitoa

Perinteinen joulupostaus