Sopeutumattomat maailmalla


Muuttaessamme Indonesiaan emme asettaneet suuria vaatimuksia sopeutumisellemme. Voimme ihan rauhassa pitää kaikki piintyneet suomalaiset tapamme niin kauan, kun emme häiritse paikallisia asukkaita. Ikä kuudenkympin kieppeillä on armollinen, suurimmat elämän saavutukset ovat jo menneisyydessä, urasuunnitelmia ei tehdä eikä uusia ovia availla. Yritetään vain olla jotenkin tehtävässämme hyödyllisiä ja jakaa osaamistamme, kun tämä tilaisuus on avautunut. Elämä voi asettaa vielä isojakin vaatimuksia meille, mutta nyt otetaan rauhallisesti.

Tänne muutto tuntuu elämän ylimääräiseltä sivuaskeleelta. Nuorempana en olisi osannut olla tyytyväinen elämään neljän seinän sisällä, kun ympärillä ovat suurkaupungin miljoonat mahdollisuudet. Tuntuu saavutukselta olla muuttanut tänne ja osata huolehtia itsestään ilman isompia päivittäisiä sähläyksiä. Mielelläni opettelisin kieltä, mutta olen katsonut tärkeämmäksi kirjoittaa uutta painosta kirjastani. Edellinen painos on jo osittain vanhentunut. Vaikka se ei ollut mikään valtava myyntimenestys, sitä käytetään oppikirjana yliopistossa ja olen löytänyt sen monen opinnäytetyön ja tutkimuksen lähdeviitteistä. Sillä on siis tehtävä, siksi sen on syytä myös pysyä ajan tasalla. Kielestäkin tarttuu joka päivä sanoja matkaan, vaikkei suuremmin ponnistele.

Vieras ympäristö antaa keskittymisrauhaa. Ei seurapiiriä, ei arjen velvollisuuksia, ei perhetapahtumia, kaikki asiat ovat niin kaukana. Ei ettenkö edelleen kantaisi huolta läheisistäni ja lennättäisi ajatuksia telepatian ja muilla keinoin ystävien luo, mutta ne eivät aiheuta muutoksia päiviini. Olen täällä omassa kuplassani. Lähistöltä on löytynyt pari ystävää, jotka varmasti lähtevät ulos kanssani, jos seinät alkavat kaatua päälle tai huoneiston fauna tuntuu hyökkäävän kimppuun. Isompiin sosiaalisiin tapahtumiin en lähde vielä, koska minulla on taipumusta ottaa niistä irti enemmän kuin keskittymiskyky sallii.

Pysyminen kuplassa on myös keino olla kiintymättä ympäristöön. Kielitaidottomana ja  vanhana kotoutuminen on vaikeampaa kuin nuorena. Kun joustavuutta ei ole samalla tavalla kuin nuorena, pyrkii välttämään tilanteita, joissa joutuu epämukavuusalueelle. En voi kehua sopeutuneeni Ruotsiinkaan. Jatkoin omien kiinnostuksen aiheitteni parissa, vaikka olisin voinut luopua omista lähtökohdistani ja alkaa rakentaa työuraa nollasta jollain uudella alalla. Työtehtävät omalla erikoisalalla painottuivat Suomeen, ja huolimatta kolmestatoista vuodesta Ruotsissa työelämä siellä on minulle edelleen vieras. Huomattavasti omaa alaani paremmin tunnen  Ruotsin rakennusalan verkostot, jonne tein hauskan syväsukelluksen viime vuosina.

Maahanmuuttajia katsotaan usein elämäntilanteen tai alkuperän kautta ja pahimmillaan joidenkin muiden samaan ryhmään kuuluvien ongelmien kautta. Jokaisella maahanmuuttajalla on kuitenkin identiteetti, joka on muodostunut kiinnostuksenkohteiden, harrastusten, ammatin ja perheen kautta. Muistan kuinka monen asiakkaani katse kirkastui, kun kysyin ensimmäisessä neuvottelussa: Mitä aiot tehdä täällä Suomessa? Ammattini ulkopuolelta yritin kertoa, mitä sen oman tavoitteen saavuttaminen vaatii. Lopuksi sanoin aina, että jos joku sanoo, ettei se ole mahdollista, älä usko. Jotkut ovat päässeet pitkälle, mutta kuluttavien viranomaisprosessien aina vaan jatkuessa ja huonoja uutisia kotimaan tilanteessa seuratessa monen energia on tuhlaantunut pelkäämiseen, pettymyksistä toipumiseen ja parempien uutisten odotteluun.

Moni maahanmuuttaja on edelleen pätevä kotimaansa olosuhteiden asiantuntija ja tuki läheisille siellä. Maahanmuuttajista on sanottukin, että arvioitaessa heidän panostaan yhteiskunnassa tulisi laskea yhteen sekä uuden että entisen kotimaan hyväksi tehty työ. Etenkin maahanmuuttajanaisilla on usein vaativa hoivatyö kotona ja iäkkäät vanhemmat ja muut sukulaiset huolehdittavana kotimaassa. Silti heitä saatetaan pitää tuottamattomina, kun he eivät käy työssä kodin ulkopuolella ja maksa veroja. Tulipalon alkuja sammutellessa voi joutua jättämään omat tavoitteensa vähän vähemmälle ja maahanmuuttajanaisten tekemälle työllekin voi laskea vaihtoehtoisen kustannuksen, mitä maksaisi, jos jollain muulla keinoin kustannettaisiin heidän panos yhteiskuntiin molemmissa maissa.

Usein ihmetellään eroja eri maasta tulevien välillä, kun toiset sopeutuvat ja toiset eivät. Huoli kotimaan omaisista ja mieltä kuormittavat uutiset vangitsevat ajatukset. Behije-ystäväni kertoi Kosovon sodasta, kuinka hänen miehensä linnottautui television ääreen uutisia seuraamaan, kun ei passittomana voinut päästä itse sotimaan. Oman mutu-tuntuman perusteella sanoisin, että sitä paremmin kotoutuu mitä paremmin sukulaisilla menee kotimaassa. Kotoutumisella saattoi olla myös välinearvo, pakolaisten parissa työskennellessäni näin, miten perheelliset miehet kärsivät erossa olosta vaimostaan ja lapsistaan, mutta jollain kummalla tavalla he pysyivät myös kasassa saman ajatuksen voimalla.  Se oli heidän tehtävänsä perheensä eteen, pysyä kunnossa.

Olen ollut huomaavinani, että täällä ollessamme roolit ovat jopa hieman vaihtuneet. Enää se olekaan niin päin, että pelkästään me huolehdimme lapsista. Lapset taitavat olla vähän huolissaan meistä. Siksi teemme kaikkemme, ettemme hankkiudu vaaratilanteisiin, sairastu huolimattomuuttamme, loukkaannu pimeillä katukäytävillä. Täällä asuessa riskejä on ihan riittävästi ja edelleen ne voivat toteutua, mutta teemme parhaamme pystyäksemme huolehtimaan itsestämme. Tavoitteena on edelleen olla etätuki lapsillemme, että he voivat keskittyä oman elämänsä rakentamiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinteinen joulupostaus

Vaarallinen suhde

Kenen joukoissa seisot?