Lumienkeleitä päiväntasaajalla

Tänä jouluna meiltä jäävät kaikki tärkeimmät jouluperinteet kokematta.  Ruotsissa asuessamme pakkasimme itsemme laivaan viimeistään aatonaattona tuhansien muiden ruotsinsuomalaisten kanssa,  söimme laivan ravintolassa jouluaterian kinkkuineen, laatikoineen ja janssonin kiusauksineen ja seuraavana aamuna ajelimme halki jouluvalaistun Etelä-Suomen kotimaan kotiin.

Ruotsin joulun odotuksesta omaksuimme rituaaleiksemme ruotsinsuomalaisen koulun joulumarkkinat, suomalaisen seurakunnan kauneimmat joululaulut ja Tukholman vanhankaupungin joulutorin. Suomessa taas joulupyhien traditioista olemme noudattaneet joulukuusen koristelua aattona, ruokailuja perinteisin herkuin ja jouluaamun jumalanpalvelukseen rientämistä.

Vaikka täällä Jakartassa olemme voittopuolisesti muslimien keskuudesssa, joulu näkyy ympärillämme koristeina, valoina ja väreinä, ja tutut joululaulut soivat kauppojen taustamusiikkina. Kristityt ovat aika tiukoilla Indonesiassa, joten joulun esillä olosta voi iloita. Täällä ei tohdi arvostella kaikkialla soivia joululauluja, räikeitä jouluvaloja ja mauttomia koristeita.

Omaan kotiimme emme ole joulutunnelmaa rakentaneet, mutta on se joskus hetkeksi kotoisten joululaulujen soidessa majaamme tulvahtanut. Piparinpaiston vaikeusaste oli omaa luokkaansa, muotti kiertää parhaillaan Kap Hornia kontissa, kaulimena toimi pikakahvipurkki, siirappi ei ollut yhtä makeaa kuin Suomessa, sokeri palmusokeria ja jauhotkin vielä gluteenittomia. Lisäksi kaasu-uunin paisto-ominaisuudet olivat hyvät vain uunin etuosassa.

Joulusta puuttuu paljon, kun tietää, ettei näe läheisiään, ja eniten kaipaa matkantekoa joulunviettoon ja yhteen kokoontumista omiensa kanssa. Pakenemme huomenna Penangiin, siellä varmaan tulee muutaman kerran kyynelehdittyä, kun ajatus lentää Suomeen ja lähi-ihmisten luo.

Kauppakeskuksen jouluhulina, kauniit paketit, valaistut porot ja ihan aidon näköisetkään muoviset kuuset eivät ole tunnemaailmaani tunkeutuneet. Mutta minutkin voi yllättää ja vetäistä kauppamatkalla toiseen todellisuuteen, missä lumihiutaleet leijuvat ja lapset piirtävät siipiä lumienkeleille.

Rautakauppaan mennessämme kauppakeskuksen aulassa eteemme aukeni lumimaa. Lumileikkejä varten sai lainata saappaat ja hanskat, kentän laidalla oli vanhemmille katsomo. Yhdessä nurkassa sai laskea liukurilla mäkeä, leluina oli lapioita ja sankoja, pohjoisnavaksi nimetylle alueelle oli tuotu myös muutama iglu.

Ehdotin, että mennään mekin, tehdään ekana lumipallot ja leikitään hetki lumisotaa. Sitten kun toiseen osuu, se käy pesemässä toisen naaman lumella. Sitten tehdään lumiukko, käydään laskemassa mäkeä, rakennetaan lumilyhty, lumilinna ja lopulta tehdään lumienkeli. Muistiin palasi, miltä tuntuu lumipallon tekeminen paljain käsin, lumen leviäminen kasvoille ja kaulalle, kylmän sulavan lumen valuminen selkää pitkin.

Ensimmäistä kertaa lumessa leikkivät osasivat tehdä kaiken niin kuin meillä pohjoisessa. Pienet tytöt laskivat liukurilla huivit hulmuten, liukuri pyörähti ympäri ja tyttö jatkoi loppumatkan huivi silmillään.  Pieni poika otti lunta käteensä, katsoi näkeekö kukaan ja pisti lumet suuhunsa. Yksi makasi selällään ja piirsi huitoen lumienkelille siipiä tamppaantuneeseen keinolumeen.

Hyvää ja lumista joulua sinne Pohjolaan täältä päiväntasaajan seuduilta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinteinen joulupostaus

Vaarallinen suhde

Kenen joukoissa seisot?