Toinen päivä jumissa


Heräsin yöllä kello kolmen aikaan. Eri uutislähteissä kerrottiin vaihtoehtoisista tapahtumankuluista, vaara-alueen asukkaiden evakuoinneista ja niiden sujumisesta. Tällä hetkellä uhista on toteutunut vulkaanista tuhkaa sisältävien pilvien leviäminen ympäristöön. Tuhkaa on satanut jopa Denpasarin lentokentälle. Tulivuoren rinteillä maata viljelevien ja karjaa hoitavien elinkeino on käynyt mahdottomaksi, koska eläimet eivät voi syödä tuhkan peittämiä puita ja ruohoa. Karja on pitänyt siirtää pois alueelta. Pahin vaara-alue on 8 kilometrin säteellä tulivuoren huipulta.

Riskialueelta on evakuoitu asukkaita kauemmas tulivuoresta, ja noin 100 000 asukasta on käsketty lähtemään kotoaan. Etenkin karjanomistajat ovat haluttomia lähtemään, ja viranomaiset ovat valmistautuneet toteuttamaan evakuointeja pakolla. Vulkaanisen tuhkasateen lisäksi vaarana ovat mutavyöryt, täällä on sadekausi, ja kylmää laavaa on jo nyt valunut jokiin. Eilen illalla oli myös voimakas ukonilma, jatkuvaa salamointia tuntikausia. Joissain arvioissa on esitetty, että höyrypilvet aiheuttavat rajuilmoja.

Tuhkapilven, laavavirtojen ja mutavyöryjen lisäksi täällä pelätään erittäin aggressiivista purkausta, vaikka tähän asti on arvioitu, että parhaassa tapauksessa vuori tupruttaa savua tällä voimalla pari viikkoa ja rauhoittuu. Tutkijoiden mukaan kraateri näyttää laajentuneen koillispuolelta, mikä viittaa siihen, että magma on pyrkimässä voimalla maan sisuksista ulos. Räjähdysmäinen purkaus lennättäisi tavaraa isommalla voimalla taivaalle vuoren sisuksista, mikä sitten merkitsisi myös isompia kivenkappaleita ja painavaa tuhkaa, joka rikkoisi kattoja ja olisi vaaraksi ihmisille.

Kuuma laavahöyry aiheutti aikaisemmassa vuoden 1963 tulivyöryssä tapahtuneet kuolemantapaukset. Se on hengitettynä vaarallista ja sitä on vaikea paeta, se voi levitä hyvin nopeasti tulivuoren ympäristöön. Tulivuoren purkaukset voivat aiheuttaa myös tsunameja. Nämä uhat koskettavat riskialueilla asuvia, siksi viranomaiset ovat evakuoimassa ihmisiä tulivuoren läheisyydestä.

Erilaisia uhkakuvia on siis olemassa, eikä kukaan kuolevainen tiedä, miten vuori tulee käyttäytymään. Tänään täällä on tuuleton ilma, mikä merkitsee sitä, että tuhkapilvi ei siirry nopeasti tästä päältä pois.

Aamuyöllä kolmelta kuului liskon nakutusta nurkasta, vähän aikaa torkuttuani alkoi kuulua viereisen moskeijan rukouskutsu. Eri vaihtoehtoja miettiessä alkoi hahmottua, että tältä saarelta on viisainta lähteä pois tavalla tai toisella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaarallinen suhde

Eristäytyneen yhteydenpitoa

Perinteinen joulupostaus