Kotimaitten kuulumisia

Olen ollut koko alkuvuoden huolissani koronaviruksen leviämisestä, aluksi vältellyt kaikkea Kiinaan liittyvää, kuten kiinalaisia omenoita, sitten varonut menemästä jopa paikalliseen italialaiseen ravintolaan, lopulta paennut uima-altaalla Euroopasta juuri tulleita naapureita ja pelännyt seurauksia saman hissin käyttämisestä heidän kanssaan. Mutta kun rajoja alettiin sulkea, lentoliikenteen kerrottiin lakkaavan ja monet ympäriltä lähtivät Pohjolaan, minä jäinkin nyt rauhallisena odottamaan Indonesiaan, mitä tässä  seuraavaksi tapahtuu.

En koe olevani uutispimennossa. Uskon, että täällä on virusta liikkeellä, mutta täällä ei ole sen vaarallisempaa kuin muuallakaan, niin kauan kuin ei sairastu itse. Sitä taas pyrimme välttämään lähes täydellisellä eristäytymisellä kotiimme. Vielä pari viikkoa sitten kävimme lauantaisin kaupungilla visusti ihmisruuhkia välttäen, mutta nyt ei enää sitäkään.

Ruotsin tilanteen huononominen näyttää väistämättömältä. Siellä ystäväpiiriin kuuluvia on sairastunut, nuori pienten koululaisten äiti on ollut jo kaksi viikkoa kuumeessa. Ihmettelen ruotsalaisten uskoa siihen, että sairastamalla sairaus voitetaan. Tiedottaminen on tuntunut myös oudolta, vaikka Dagens Nyheterin päätoimittaja totesi, että joukkokuolemat eivät kuulu nykyaikaiseen sivistysvaltioon.

Kaksi vuotta sitten elämässäni oli menossa mitä kiivain messuprojekti rakennusalan suurmessujen alla. Mikään ei ole niin energiaa puhkuva ympäristö kuin valtava messuhalli, jossa rakennetaan näyttelyosastoja. Rakennusalan messuilla tekemisen meininki ehkä vielä korostuu, kun rakentamisen ratkaisuja näytetään mahdollisimman aitoina. Nyt samalla kiivaudella on valmisteltu samaan paikkaan, eli Stockholmsmässaan Älvsjössä epidemiasairaalaa, siis kulkutautisairaalaa suomeksi sanottuna.  Se taas tuo mieleen pappani, joka kapinan jälkeen Suomenlinnasta poikkeusluvalla vapauduttuaan makasi kolme viikkoa Helsingin kulkutautisairaalassa ennen kuin oli siinä kunnossa, että pystyi matkustamaan junalla sukulaisten luo Savoon.

Silloin Suomessa oli aika, jolloin joukkokuolemat hyväksyttiin. Ihmisen, hänen ystäviensä ja suojeluskunnan piti todistella viranomaiselle, että tämän ihminen on parempi kuin ne muut henkitoreissaan riutuvat, siksi hänen ei pidä antaa kuolla. Kansainvälisen yhteisön piti puuttua, ennen kuin inhimillisyys alkoi herätä. Joutuipa moni vuosikymmeniksi vallanpitäjien epäsuosioon, kun vaati hallitusta toimimaan vankien joukkokuolemien estämiseksi.  Ehkä juuri tuo historia määrittää, ettei  Suomessa koronaviruksen kukistamitaistelussa ole annettu taloudelle periksi, vaan yritetään hoitaa syrjimättömästi ne tapaukset, jotka ovat hoidettavissa.

Juristina joutuu harvoin päättämään elämästä ja kuolemasta, paitsi minun työssäni 15 vuoden ajan kuolema väijyi lentomatkan päässä. Moni sanoi heti ensi kättelyssä, että hän mieluummin kuolee kuin palaa sorron alle kotimaahansa, johon minä sanoin, ettet ole tosissasi. Loppujen lopuksi melkein kaikki haluavat elää, kun joutuvat katsomaan takaseinää. Ihmiset ovat valmiita tekemään ihan mitä vain pelastaakseen henkiriepunsa, vaikka se olisi parantumattoman taudin rikki repimä ja moni muu ei keksi, mitä arvoa noin risalla elämällä on.

Ihmisoikeusjuristit, joihin katson itsenikin kuuluvan, lähtivät luistelemaan heikoille jäille, kun alkoivat puolustamaan ihmisten oikeutta matkustaa Uudeltamaalta mökeilleen suojaan virukselta.  He käyttivät esimerkkinä tilannetta, että kun raitiovaunu on törmäämässä viiteen ihmiseen, niin hätätilanteessa kuljettaja vetäisee sen toiseelle raiteelle, jolloin vain yksi ihminen kuolee. Suomen valtio ei saisi näin toimia, sen pitäisi jyrätä ne viisi, että se yksi säilyisi, vaikkei ole varmaa, etteikö se yksi pystyisi hyppäämään sivuun raiteelta ihan itse. Eli huolehtisi omasta sairastamattomuudestaan pysymällä karanteenissa. Siinä kohtaan valtio tulisi vastaan huolehtimalla siitä, ettei hänen tarvitse mennä altistamaan itseään kauppoihin ja apteekkeihin.

Ei muuta kuin että olen koko työurani ajan yrittänyt pitää itseni käytännön juristina ihmisoikeuspainotuksesta huolimatta. Noissa raitiovaunuesimerkeissä on oma viehätyksensä, kun kansainvälisissä pyöreän pöydän konferensseissa yhdessä aivojumpataan, en sitä kiellä. Siellä liikkui paljon omista ajatuksistaan viehättyneitä, minun aikanani miespuolisia ajattelijoita, joilla oli virat ja julkaisuja pukkasi tasaisena virtana. Minä taas en julkaissut, vaan kirjoittelin salassa pidettäviä kirjelmiä vähintään samalla vauhdilla. Niillä ei ole akateemista arvoa, vaikka tuomioistuimissa arvostettiin taitojani.

Mutta sanon nyt vielä, vaikkei kukaan asiaan vaikuttava luekaan, että älkää ihmeessä asettako enää yhtään matkustusrajoitusta, älkää ainakaan kertoko etukäteen kenellekään. Tämä on taas ei ole juridiikkaan vaan ihan vain kyökkipsykologiaan perustuva neuvo. Koska kun UM tiedotti, että rajat suljetaan, leopardijakkuiset mummot, joihin itsekin lukeudun mutten ehtinyt reagoida, ryntäsivät Marbellan huvilaltaan Suomeen. Siinä matkalla tartuttivat itsensä ja sitten levittivät tautia muihin,  kun juoksivat ihan vain nopeasti kaupasta toiseen etsimässä ibericokinkkua. Sitten ne eivät voineet pysyä kotonaan Ullanlinnassa, vaan piti päästä mökille Päijänteelle, kun sinnekään ei lauantaiaamusta lähtien enää pääse. Taas joutuu käymään Sysmän S-marketissa ja vielä alkossakin, kun viiniä ei  saa ruokakaupoista siellä takapajulassa. Päijänteellä taas pitää mennä heikoille jäille, kun sinnekin on kielletty menemästä.

Kommentit

  1. Tulikohan pitkä sepostukseni? mvh Klara vd H

    VastaaPoista
  2. Hejsan, ei tullut, ei edes roskapostiin.
    Mvh Lea L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sun. Kiroilin kyllä heti näpyteltyäni, etten ottanut sitä leikepöydälle. Muistinvaraisesti sekajärjestyksessä siis kirjaan joitakin aivotuksiani, joita oivallisessa paratiisikirjoituksessa käsitellään. Aivotu 1. Ruotsin tilanne. Seuraan sitä kuin kauhunäytelmää ja pohdin ankarasti, onko tässä kyse Mengelestä vai Suuresta Tietäjästä, joka ainoana eurooppalaisena statepidemiologina on älynnyt jotakin sellaista, jota missään muualla ei ole vielä hiffattu. Aika näyttää. Vai onko tosiaan siten, kuten joskus Ruotsissa lyhyellä keikalla olin havaitsevinani, että hyvinkin raadollisia tarkoitusperiä voidaan piilottaa nättiin marsipaanikakkuun. Svedun luonnehan on erilainen, kuin humppakansan. Onpa käynyt mielessä sekin, että tässä käytetään tiiviisti kylki kyljessä rinkkepyyn olohuonessa kyyhöttävää somaliperhettä tai seniorikodin höppänävanhuksia inkubaattorina: annetaan viruksen saada vähän kolhua heidän immuunipuolustusjärjestelmänsä vasarasta, niin östermalmilaisille tulee sitten kevyempi versio...ja kansankodin talouskin tuossa voittaa, kun saadaan karsittua vähän talousrattaiden kannalta joutoväkeä, että win win. Tämä on oma ajatukseni mutta olenpa kuullut sen muualtakin. Lähetän viestin ennen kuin katoaa ja menen Aivotukseen nro 2. (jatkuu)

      Poista
    2. Siis se tyyppi on pelottava jo olemukseltaan. Tänään se sanoi, ettei kannata suojautua niin paljoa. Ihan niin kuin jotain hänen suunnitelmiin kuuluvaa jäisi nyt tapahtumatta, jos suojautuu. Siis teoriasi tuosta heikomman aineksen käyttämisestä puskurina ottamassa pahimman virushyökkäyksen vastaan saa siitä tukea. Mutta kaikkein kamalinta on tiedonvälityksen tila Ruotsissa. Suomessa saa sentään edelleen haukkua hallitusta, vaatia vahvaa nyrkkijohtajaa, ja esittää omia näkemyksiään, että mitä minä sanoin. Mutta nyt svedut ovat lähteneet sellaiselle "Ei saa keikuttaa venettä" -linjalle, jota siellä ei yleensä harrasteta. Minä olen tehnyt kyökkipsykologian dosenttina analyysin, että kyse on valtakunnan tasolla tapahtuvasta Tukholman syndroomasta. Se valtakunnankulkutautitieteilijä on kaapannut koko kansakunnan, ja kansa uskoo pelastavansa itsensä liittoutumalla sen kanssa. Muuten keksii jotain vielä pahempaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentoi kernaasti!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinteinen joulupostaus

Vaarallinen suhde

Kenen joukoissa seisot?