Miten tähän jouduttiin

Agung näkyy kirkkaana aamuna 25.11. Sanurista

Varasimme kesällä matkan Balille, ei niinkään käydäksemme Balilla vaan vieraillaksemme ystäviemme luona Jakartassa. Syyskuun lopulla tuli ensimmäinen varoitus, että saaren korkein vuori, kolmeen kilometriin kohoava Agung, oli osoittamassa merkkejä tulevasta purkauksesta. Edellisen kerran tulivuori oli purkautunut aggressiivisesti vuonna 1963, jolloin 1100 ihmistä kuoli hengitettyään polttavaa savukaasua.

Syksyn kuluessa tulivuoren tilanne rauhoittui ja melkein unohtui. Matkatoimistosta ei kuulunut mitään varoituksia eikä vaihtoehtoista matkakohdetta tarjottu. Vaikka tulivuoren rauhattomuus oli tiedossa, ajattelimme, että turisteina pääsemme pois, ja kun vielä olemme osan ajasta Jakartassa, riski, että purkaus vaikuttaisi matkaamme on aika pieni.

Saavuimme Balille 14.11. tiistaina, ensimmäisenä aamuna Balilla kävin rannassa, vastapäisen vuoren takaa nousi pientä höyryä, mutta kaikki oli rauhallista. Lähdimme Jakartaan torstaina, palasimme sunnuntai-iltana. Tiistai-iltapäivällä 21.11. retkeltä tullessamme tulivuoren huippua kiersi ohut tumma savuharso, se hieman säikäytti, mutta mitään muita merkkejä tilanteen muuttumisesta ei ollut aistittavissa.

Ihmiset viettivät temppelimenojaan, vain liikenteen seassa suhaavilla mopoilijoilla oli hengitysmaskeja suunsa edessä, taksikuskimmekaan ei edes vilkaissut vuoreen päin. Illan uutisissa kerrottiin kuitenkin, että kuukausia odotettu tulivuoren purkaus oli alkanut. Mutta ei syytä paniikkiin. Nettivideolla näytettiin, kuinka läheisessä kylässä asukkaat rauhallisina ja vakavina katselivat vuoresta purkautuvaa mustaa savua.

Tässä vaiheessa herkkävaistoisimmilta ystäviltä Suomessa tuli jo pari kyselyä, että miten se tulivuori siellä.

Auringonlasku Kotu beachilla 25.11.

Jatkoimme lomailua Balilla, ruoka oli hyvää, hotellin uima-altaalla rauhallista ja loma lähestyi loppuaan. Paluulentomme Qatar Airwaysilla piti olla tiistaina tapahtunutta ensimmäistä tulivuoren tuprahdusta seuraavana maanantaina 27.11. Lauantai-iltana lähdimme katsomaan auringonlaskua Kotu-beachille. Läntiselle taivaalle kerääntyneet höyrypilvet värjäytyivät punertaviksi, katsoimme auringonlaskua vasten kuinka lentokoneita lähestyi Denpasarin lentokenttää tuoden uusia lomalaisia saarelle.

Matkalla Padang Paihin 26.11.

Padang Pain rantaa

Pilvet Padang Pain yllä  tulivuoren suuntaan

Padang Pain lahdella

Savupilveä

Sunnuntaina halusin vielä lähteä katsomaan meille suositeltua aitoa kalastajakylää saaren itärannikolla. Ajoimme taksilla Sanurista rannikkoa myötäilevää tietä koilliseen, jossain kohtaa tien vasemmalla puolella näkyi tulivuori, josta nousi sankka musta savupatsas. Pysähdyimme ottamaan kuvan ja jatkoimme matkaa Padang paihin.

Jo matkan varrella yhä useampi oli suojannut suunsa ja nenänsä hengityssuojalla. Perillä Padang paissa paikallisilla kadulla kävelevillä naisilla oli hengitysmaskit, tumma savupilvi roikkui kylän ympärillä. Tulivuorelle oli matkaa noin 30 kilometriä. Ihmisten mieliala näytti apaattiselta, turisteja oli meidän lisäksemme pari reppureissaajaa, ja läheisiltä koralleilta sukeltamasta palaavia ryhmiä. Alkeellisen mutta siistin ravintolan barrakuda riisillä ja vihanneksilla oli hyvää.

Jotain uhkaavaa oli ilmassa, joten päätimme lähteä heti syötyämme takaisin majapaikkaamme Sanuriin. Paluumatkalla tulivuori oli savun ja höyrypilvien peitossa. Liikennettä alueelta pois tulivuoren vaikutusalueelta oli enemmän kuin sinne menijöitä, mutta muuten paikalliset viettivät temppelimenojaan, hedelmänmyyjät seisoivat kojuillaan ja kaikki oli rauhallista. Poliiseilla oli myös hengityssuojat, ja heitä ehkä näkyi tavallista enemmän.

Sunnuntai-iltana palattuamme hotellille aloimme valmistautua paluumatkaan. Tulivuoren voimakas purkaus oli jo uutisissa, ensimmäiset lentojen peruuttamiset tulivat tietoon, ja aloimme etsiä tietoja omasta lennostamme. Tilasin lennon tilaa koskevan tekstiviestipalvelun puhelimeeni. Keskiyöllä tuli tieto, että lentomme on peruutettu.