Haaveilua ajankuluksi

Pääsiäismaanantain aluksi sain lukea Hesarista hyvän jutun Etelä-Koreasta. Jutussa parasta oli asiantuntija, serkkusarjan junioriosasto on vauhdikasta väkeä ja kuuluisuus uudessa kotimaassaan. Samalla mielessäni alkoi uudelleen elää kertaalleen hautaamani suunnitelma matkasta  Etelä-Koreaan virkistysmatkalle ja sukuloimaan. Elokuussa olin jo aikeissa lähteä. mutta kun siellä olisi ollut yhtä kuuma kuin täällä matkan kohteeksi valikoitui silloin viileämpi Perth Australian länsirannikolla. Aloin jo tutkia, pääsisikö täältä viettämään karanteenia Etelä-Koreaan, olisihan se vaihtelua ja saisin samalla täydennettyä lääkevarastoja, kun täällä saatavuus on vähän niin ja noin. Ajatukseni ei saanut kannatusta. Onneksi haaveilua voi harrastaa karanteenissakin.

Balilla on jo tutun oloinen suomalaisyhteisö, liityin  heidän someporukkaansa osallistuakseni Indonesian kielen etäopetustunnille naamakirjassa. Oma kokemukseni Balista rajoittuu vastentahtoisesti pidennettyyn kahden viikon lomaan, mutta eivät ne kaikki muutkaan ryhmäläiset kuulemma Balilla asu. Mieli on alkanut viehtyä ajatuksesta pakata kassinsa ja siirtyä johonkin mukavaan huvilaan Balin hiljentyneisiin rantapaikkoihin, vaikka Sanuriin, jonka jo tunnen edelliseltä kerralta ja jossa on tuttujakin. Balillakin covid19 kiertää väestössä, vaikka ei lainkaan yhtä vilkkaasti kuin tässä Tangselin alueella. Ehkä kuitenkin pysyn kotona eristyksessä edelleen, kun tätä on jo viisi viikkoa kestänyt.

Anyer olisi lähempänä. Viikko sitten viikonloppuna hotellin terassilta olisi voinut ihailla vaikuttavaa luonnonnäytelmää, kun Anak Krakatau järjesti sellaisen perinteisen tulivuorinäytöksen. Kun tammikuussa olimme pari yötä Anyerin näköalahotellissa, terassilla oli vaikea saada silmiään irti Anak Krakatausta, jos se taas purkautuu. Pientä savun puhkumista näimmekin. Jos silmiemme edessä olisikin lähtenyt käyntiin rajumpi maankuoren poksahtaminen, olisimme varmasti säikähtäneet enemmän kuin nauttineet näkymästä. Silti Anyerin hotelliin aion vielä päästä, jos ei tällä reissulla niin sitten joskus muulloin.

Pääsiäinen tuntui tänä vuonna erittäin vähän pääsiäiseltä. Ellei juustokakkuun olisi tullut tahaton lusikkaleipien makuvivahde ja jos mämmimaltaiden toimitus tammikuussa ei olisi onnistunut, tuskin olisimme huomanneet viettävämme pääsiäistä. Olemme kiitollisia facebookin viesteistä ja radion musiikkitarjonnasta, ne pitivät yllä mielikuvaa mallipääsiäisestä alkaen kiirastorstain ehtoollisesta jatkuen pitkänperjantain kala-aterialla, pääsiäislauantain ostosryntäyksellä ja pääsiäisyön vigilian riemulla, pääsiäisaamun rauhalla,  kukkasten koristamalla värikkäällä pääsiäispöydällä, lammasaterilla minttuhyytelöllä ja pilkkijöiden sekä muun jääkansan vaelluksella nauttimaan kevätauringon säteistä pitkinä pyhinä. Juuri sellaisen idyllin aion luoda seuraavana normipääsiäisenä, toivottavasti jo vuoden päästä. Pääsiäinen on suosikkijuhlani, riittävän pitkä, helposti toteutettavat perinteet, hyviä makuja, aikaa perheelle ja ystäville.

Ihan kymppiin ei ole tullut vietettyä yhtään lomaa, ei juhlapyhien ketjua, ei virkistysmatkaa tai rentoumistuokiota. Mutta kun niitä muistelee tai niistä haaveilee, voi vapaasti unohtaa ne hetket, kun vuokramökki piti itse siivota perusteellisesti loman aluksi, silmälaseja naarattiin avannosta, jäiset ladut viettivät lujaa päin puuta, Espanjan loman tuliaisrahat kuluivat villahuopaan, tulivuori purkautui ja lento peruuntui, perheaterialta puuttuivat syöjät, ilmapiiri kiristyi ja kokki nääntyi keittiöön. Tänä vuonna on ollut hyvä syy luopua ideaaleistaan ja toimia toisin kuin perinteisiin kuuluu. Ensi vuonna toivon, että ei ole yhtään hyvää syytä olla pyrkimättä kohti haaveitaan.

Andy McCoy sanoi omalla omintakeisellaan puhetyylillään aikoinaan, että varo mitä haluut, sä voit saada sen.  Haudutellessani tätä kirjoitusta julkaisemattomana Balin Facebook-ryhmään ilmaantui tarjous, jonka kyllä hylkäsin mutta joka vaivaa vieläkin mieltäni. Suomalaisyhteisön yhdellä jäsenellä olisi talonmiehen ja koiranhoitajan paikka vapaana pariksi kuukaudeksi. Ihan lähellä rantaa, jonne jopa pääsisi, kun on koira mukana. Jos olisin nuorempi ja rohkeampi lähtisin oitis, mutta koronatilanteen kiehuessa joka puolella Indonesiaa hiljaa poreillen, mikään muu paikka kuin tämä kerrostaloasuntomme ei tunnu turvalliselta.