Anyerin rannoilla

Uusi vuosi alkoi odotetulla vierailulla, poika perheineen valaisi arkeamme parin viikon ajan. Indonesia näytti taas yllättävät puolensa jo heti vierailun alussa. Kun aamulla olisi pitänyt lähteä kentälle vastaan, autonkuljettaja viestitti, että hänen kotinsa on tulvan vallassa ja hän ei veden saartamana pääse töihin. Meille asti tulva ei yltänyt, vaikka tiedot lentokentälle vievän tien jäämisestä veden alle aiheuttivatkin huolta.

Retkeily Jakartassa jäi siis vähäiseksi, kävimme vain yhtenä päivänä tutustumassa vedenalaiseen elämään Seaworldissa sekä syömässä suosikkipaikassamme Cafe Bataviassa. Mutta kuusivuotias bonusvunukkamme nautti. Kun lähtiessä kysyimme mikä oli hienointa, niin uima-altaan näkeminen ensi kertaa. Talomme uima-altaan käyttöaste kohosi moninkertaiseksi, kun vedessä piti polskia tuntikaupalla pari kertaa päivässä.

Retkeilimme maaseudulla Jakartan lähistöllä. Tässä omassa piirikunnassamme on matkailukohteina  vedellä täyttyneitä kivilouhoksia, jotka eivät ole kovin erikoisia paikkoja maisemiltaan tai palveluiltaan.  Tapasimme kuitenkin mukavia ihmisiä ja näimme matkalla paikallisia kyliä, riisiviljelmiä, moskeijoita, banaanilehtoja ja ihan vain tätä elämää täällä. Jopa Fiskarsin tehdas osui retkimatkamme varrelle.

Vieraat olivat toivoneet pääsevänsä rannalle ja näkevänsä tulivuoria. Molemmat toiveet täyttyivät Anyerissa, rantakohteessa Sundasalmen rannalla. Vuosi sitten Anak Krakataun purkauksen ja merenalaisen maanvyörymän aiheuttama tsunami teki tuhojaan Anyerin rannoilla. Tuhon jälkiä näkyi vielä, eikä turistejakaan ollut mainittavasti liikkeellä. Sen sijaan rahan tarpeessa olevia kaupustelijoita oli koko ajan tuputtamassa jotain ostettavaa ja jokainen myyjä otti juuri meidät kohteekseen.  Tämän ilmiön kyllä ymmärsi, kun ajatteli kuinka ihmiset olivat menettäneet kotejaan ja läheisiään vain vähän aikaa sitten.

Tuntui oudolta huomata, miten lähellä Anyerin rannat ovat, ja miten hankala sinne on päästä.  Olen asunut täällä puolitoista vuotta, käynyt täällä meren rannalla kaksi kertaa ennen Anyeriin matkustamista. Sen jälkeenkin meri on ollut saavuttamattoman kaukana. Niin kuin suurin piirtein kaikki muukin täällä. Näin kotikeskeistä elämää en ole viettänyt koskaan ennen, eikä se suinkaan tapahdu omasta halustani vaan olosuhteiden pakosta. Ehdin jo haaveilla, että siirtyisin loppuajaksi asumaan Anyeriin, saisin kävellä rantavedessä, istua terassilla kirjoittamassa ja hengittää raikastaa meri-ilmaa. Se haave ei nyt taida toteutua.