Alennusta vaalisormi näyttämällä

Indonesia on maailman suurin islaminuskoinen maa, joka on samalla demokratia. Täällä vaalit käytiin samalla viikolla kuin Suomessa, jossa hoidetaan yhdet vaalit kerrallaan, äänestyspaikat ovat auki koko päivän ennakkoäänestyksen lisäksi ja laskettavaksi jää alle kolme miljoonaa ääntä. Indonesiassa hoidetaan kahdeksat vaalit samalla kertaa, äänestyspaikat ovat auki yhteen asti päivällä ja äänioikeutettuja on lähes kaksisataa miljoonaa. Suomen valtiollisia vaaleja järjestäneenä tunnen itseni täydeksi harrastelijaksi näiden rinnalla. Päällisin puolin kaikki sujui hyvin, Indonesiaan satoi onnitteluja muilta valtioilta onnistuneiden vaalien johdosta. Vaalihuoneistoja oli joka kulmauksessa, vaalitoimitsijoita oli joidenkin tietojen mukaan kuusi miljoonaa. Äänestäminen tapahtui tekemällä kynnellä reikä äänestyslomakkeeseen oman ehdokkaan kohdalle. Jotta kukaan ei pääsisi käyttämään äänioikeuttaan toista kertaa samoissa vaaleissa, äänestäneet merkittiin kastamalla vaalisormi musteeseen. M...