Tie astiaparatiisiin löytyi

Uuteen kotiin muuttaminen on käynnistänyt varustelukierteen. Ruoanlaitto hiirten ja gekkojen seurassa ilman toimivaa uunia ei houkutellut, vaan rutiiniksi muodostui vihannes- ja kalakeittojen valmistaminen isoina annoksina moneksi päiväksi. Söimme kilotolkulla vihanneksia ja jos jotain tukevampaa kaipasimme, kävimme syömässä lähiseudun ravintoloissa. Kaikin puolin toimiva konsepti niihin olosuhteisiin ja edisti myös vanhan vaatekoon rajoissa pysymistä.

Nyt ihanassa keittiössä ja hyvällä uunilla valmistuu ruokaa liikaakiin.  Jääkaapissa on nyt täytettyjä paprikoita ja hernekeittoa, pakastimessa leipää, kaikki täysin omatekoista. Olen ostanut taikinantekokoneen, jossa on lihamylly ja tehosekoitin. Laite on halpaa ja hyvää kiinalaista laatua, vaikka haaveilen edelleen Kenwoodin ruoanlaittorobotista. Tässä laitteessa on tilava kulho, loogiset toiminnot, tukevat lukitusmekanismit eikä turhia hienosäätöjä.

Innostuimme myös kutsumaan vieraita viikonloppuna syömään. Tarvittiin lisää astioita. Olin hankkinut jo paikallisen St. James-astiamerkin kahvimukeja ja neljän hengen ruokailuastiaston Summareconin lähikauppakeskuksen St. James myymälästä. Aloin katua ostostani, kun huomasin, että melko lähellä, alle tunnin ajomatkan päässä on St. James Outlet. Sinne siis.

Perillä oli juuri sellaista kuin missä tahassa porsliinivalmistajan outletissa, oli kyse sitten Arabiasta, Gustavsbergistä, Pentikistä. Parkkipaikalla on tilausajobusseja. Kahvilassa istuu rouvaseurueita porsliiniostoksiaan vartioiden ja kaikilla on kivaa. Astioiden ostaminen ei ole tavaran hankkimista, se on ruoan ympärillä tapahtuvien kohtaamisten suunnittelua, läheisten ajattelua ja vieraiden odottamista. Vaikka olisi kuinka peittävään niqabiin kietoutunut, niin silmissä loistaa into ja ylpeys, minä odotan ihmisiä pöytäni ääreen nauttimaan ruoasta ja yhdessäolosta.

Vielä herttaisempi on sukupolvien ketjussa tapahtuva astioiden hankkiminen, häät tulossa, uusi perhe kattaa pöydän itselleen ja ehkä myös kutsuu läheisensä mukaan, he tarvitsevat astioita. Astioita ostava harvoin hankkii mitään vain itselleen, siksi porsliinikaupassa ostohurmokseen vaipuminen on täysin pyyteetöntä ja ihmiskunnan tulevaisuutta tukevaa kulutusta. Minä tosin ostin itselleni ja vain itselleni yhden mukin, lintukuvioisen.

Kommentit

  1. Hei, tupsahdin mökiltä kotiini ja suoraan Jakartan posliinikauppaan. Muistan vuoskymmenten takaa äitini ja sisareni käsittämättömän puuhakkuuden ja hullunkiillon, kun meikäläinen vastaanharaavana joutui mukaan kahvikuppikauppohin. Ehkä joku kammotus jäi tuosta, sillä en voinut (tunnustan: en vieläkään kykene) ymmärtämään, mikä heikkarin vietti naisilla on kuppeihin, muovirasioihin ja...äidillä ja sisarella myös lakanoihin. Hemmetti, niillä molemmilla kaapit pursuili lakanoista ja porsliinista, niin eikö vain pitänyt kantaa niitä niska väärällään lisää nurkkiin seisomaan. On asioita, joita tiede ei voi selittää. (Tähän ei uskalla ehkä lyödä välilyöntiä? Jatkan ilman sitä ja hyppään asiasta ananakseen eli....): Pe-lot-taako sua koskaan siellä musulmaanimaassa? Ei sen puoleen, oma kokemus oli ihan ok, kun kerran kävin siinä maassa, mutta jälkikätehen on käynyt mielessä kuinka siellä olisi turvallista rompostella ittekseen ympäriinsä. Että mitä sanot sieltä mannerten ja merien takaa? (Mainostan sun blogia sivullani ensitilassa.) terveisin Klara Saken (joku hemmetin väärä email-osoite ehkä näkyy tässä postauksessa, jonkun Helgan)

    VastaaPoista
  2. Selamat Klara, se on joku ihmiskunnan selviämiseen liittyvä mystinen riitti, suuri juhlan aihe, että on ruokaa ja sitä syödään lautaselta. Olen nyt saavuttanut tällä alalla jonkun korkeamman asteen, sillä minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni leivoshaarukatkin. Tästä pitemmälle en enää voi kavuta evoluution asteikolla, luulen.
    Nyt pitävät tuolla vaalihulinaa, ja en mene sinne hurraamaan kummankaan presidenttikandidaatin tilaisuuteen enkä iltamyöhään retkeile pimeillä kaduilla. Täällä en ole koskaan joutunut vaihtamaan toiselle puolelle katua, toisin kuin Ruotsissa, jossa natsit marssivat ruskeissa housuissa ja mustissa paidoissa kadun täydeltä yhtenä kansallispäivänä lähikadulla, kun Åhlensiin olin menossa. Apua, ja nyt tulee syyte, kun menin sanomaan niitä natsiksi...Kaikissa maissa on omat ongelmansa. Ei pelota muu kuin nuo mannerlaattojen liikkeet, onneksi ei ihan tässä lähellä vaan naapurisaarella oli taas eilen järistys. Tulen taas tervehtimään, kiitos Helga eiku Klaara

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi kernaasti!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaarallinen suhde

Eristäytyneen yhteydenpitoa

Perinteinen joulupostaus