Vankeina paratiisissa

Uuteen kotiin muuttaminen on käynnistänyt varustelukierteen. Ruoanlaitto hiirten ja gekkojen seurassa ilman toimivaa uunia ei houkutellut, vaan rutiiniksi muodostui vihannes- ja kalakeittojen valmistaminen isoina annoksina moneksi päiväksi. Söimme kilotolkulla vihanneksia ja jos jotain tukevampaa kaipasimme, kävimme syömässä lähiseudun ravintoloissa. Kaikin puolin toimiva konsepti niihin olosuhteisiin ja edisti myös vanhan vaatekoon rajoissa pysymistä. Nyt ihanassa keittiössä ja hyvällä uunilla valmistuu ruokaa liikaakiin.  Jääkaapissa on nyt täytettyjä paprikoita ja hernekeittoa, pakastimessa leipää, kaikki täysin omatekoista. Olen ostanut taikinantekokoneen, jossa on lihamylly ja tehosekoitin. Laite on halpaa ja hyvää kiinalaista laatua, vaikka haaveilen edelleen Kenwoodin ruoanlaittorobotista. Tässä laitteessa on tilava kulho, loogiset toiminnot, tukevat lukitusmekanismit eikä turhia hienosäätöjä. Innostuimme myös kutsumaan vieraita viikonloppuna syömään. Tarvittiin lisää ...

Lumeparatiisi kauppakeskuksen katolla Suomen naistenpäivän sote-uutiset muistuttivat,  että jokaviikkoiseksi traditioksi muodostunut refleksologi-käyntini oli unohtunut. Fysioterapiaankaan en ole ehtinyt. Koska täällä käyn ihmisten silmissä - ja mistä sen tietää jos oikeastikin - elämänkaaren viimeisen kvartaalin loppupuolta, olen ymmärtänyt ryhtyä vanhukseksi. Siksi tarvitsen monenlaisia hoitoja toimintakykyni ylläpitämiseksi. Edellisen asuinalueemme sisäänkäynnin vieressä oli varsinainen hoivakeskittymä, muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan sijaitsivat Happy and Healthy reflexology and family massage sekä Salveo acupuncture and physiotherapy . En olisi uskaltanut Happy and Healthyyn sisälle, ellei uima-altaalla tapaamani Josephine-tyttö, 11 v., olisi kertonut vanhempiensa käyvän siellä. Vaikka nimessä lukee Family massage, se voi olla hämäystä. Ensimmäisellä kerralla menimme illalla varaamaan aikaa, ja hieman ihmettelin vahvasti meikattuja tyttöjä ja aivan liian nuor...

Muutimme uuteen asuntoon viime lauantaina. Sunnuntaiaamuna herättyäni en ensimmäisenä vilkaissut lattialle, oliko sängyn viereen kasvanut termiitin keko. Sateesta huolimatta en kylpyhuoneeseen mennessäni harmitellut homeisen seinän laajenevaa vesiläikkää. Avasin keittiön oven ihan noin vaan. En ensin hakannut oveen, sitten narisuttanuttanut saranoita ovea edestakaisin heiluttelemalla, en läpsytellyt käsiä. Keittiöön kurkistettuani en säikähtänyt, kirkaissut ja peruuttanut kiivaalla loikalla takaisin oven taakse. Tiskialtaasta ei hypännyt gekkoa, mikron takaa ei vilahtanut hiirenhäntää, torakka ei sätkinyt henkitoreissaan lattialla, eikä jätöksiä ollut ilmaantunut yön aikana asuntoomme. Ei tarvinnut parkita hermojaan hetkeksi ja kurkistaa autotallin puolelle, olisiko siellä loukusta irrotettava hiirenraato odottamassa miestä kotiin, kun minä en siihen vain voi koskea. Ikkunasta näkyivät muurin sijasta vastapäiset tornitalot ja kaukana häämöttävä Jakartan pilvenpiirtäjien siluetti. ...