Elämää Indonesian Tikkurilassa



Asumme Jakartan liepeillä Tikkurilaa muistuttavassa lähiössä, Alam Suterassa. Lentokentälle ja Ikeaan on kohtuullinen matka, lähistöltä löytyy monta prameaa ostoskeskusta ja alueella on muutenkin toimiva infrastruktuuri.

Toimivasta infrastruktuurista voi tosin olla eri mieltä. Tällä viikolla Jakarta Post kertoi, että juuri tämän Tangerangin läpi kulkeva joki on pahimpia Jakartan lahden saastuttajia. Jakartassa jätteiden käsittely on paljon laadukkaampaa. Kaikki on suhteellista, mutta kotikyläni ei siis hoida asioitaan senkään vertaa mitä Jakarta.

Jakartan lahteen valuu päivittäin 21 tonnia muovia, puuta ja kaikkea mitä nyt jokeen voi kipata. Me asumme alueella, josta jäteautot käyvät hakemassa kootusti kotitalouksien roskat ja puutarhajätteet, todennäköisesti ne myös kuljetetaan ihan viralliselle kaatopaikalle.

Mutta ehkä jo aidan toisella puolella on villimpi meininki, niin kuin 1970-luvulla Suomessa, jolloin jokainen notkanne oli potentiaalinen kaatopaikka ja myrkkytynnyreitä riitti mereen upotettavaksi asti. Nyt kaikki on vielä pakattu muoviin ja vain odotetaan, että jonnekin ne pullot, pussit ja rasiat katoavat.  Ehkä katoavatkin savuna ilmaan polttamalla. 

Infrastruktuurin puuttuessa vähemmälläkin jätemäärällä saadaan aikaan iso sotku.  Singaporessa, tuolla puhtaudesta tunnetussa pikkuvaltiossa, jokainen tuottaa roskaa puolitoistakiloa päivässä. Täällä Jakartassa roskaa tuotetaan henkeä kohti kolmannes tuosta määrästä, mutta meitä on enemmän eivätkä ne roskat noin vain kulkeudu pois keskuudestamme. 

Jätteenkäsittelijän dump pickerin ammatti on täällä ihan kunniallinen virka vaikkei ehkä kenenkään ammatinvalintahaave, ja siitä saavat elantonsa jopa kymmenet tuhannet ihmiset. Mutta kokonaisuus ei ole kenenkään hallinnassa, valvontaa ei ole, kaikille jätteille ei myöskään ole määritelty loppusijoituspaikkaa.

Kotikarsinamme aidan takaa nousee usein tummaa savua ja nenään kantautuu pahanhajuinen katku. Kitkerimmän savun päivinä olen kuvitellut, että siellä on pop-up krematorio. Tänään ilma oli niin puhdasta, että salli päiväkävelylle lähtemisen, joten kiersin muutaman korttelin ympäri katsomaan savun lähdettä.

Jalkakäytäviä täällä ei ole, mutta onnistuin väistelemään autot ja mopot, tiukinta oli sisäkaarteissa. Huomasin, että meillä on myös paloasema aivan aidan takana, joten ei kannata huolehtia. Jos savua alkaa nousta aivan mahdottomasti, palokunta on lähellä. Samalla tutustuin tarkemmin moskeijaan, jonka olemassaolosta olen lähes taukoamatta tietoinen.

Selitys savulle oli kuin olikin hitaasti palava roskakasa puusepänliikkeiden takapihalla. Tilasin yhdestä alueen verstaasta jo kehyksen batiikkikankaalle. Tulee ensi viikolla mopolla ja maksaa euroina noin kympin kotiin tuotuna. Toisen verstaan päällikön kanssa suunnittelimme astiakaapin hyllyosaa. Ehkä asiakassuhteen syvetessä jonain päivänä aloitan stakeholder dialogin, että eikö tuota jätteenkäsittelyä voisi hoitaa jotenkin muuten, savu tulee suoraan meille sopivalla tuulella. Voi olla ettei voi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinteinen joulupostaus

Vaarallinen suhde

Kenen joukoissa seisot?