Kolmas päivä jumissa, osa 2.

Sanurin rannalla oli vain toimettomia paikallisia

Olen jo tsunamin ajoista vitsaillut, että jos joutuisin pulaan ulkomailla, haluaisin turvautua sisäministeriön enkä ulkoministeriön palveluihin. Sisäministeriöön ei valita sävyisän diplomaattisen osaamisen vaan tilanneherkän toimintakyvyn perusteella. Ulkoministeriöön pääsevät kuudella kielellä toisilleen muistioita kirjoittamaan kykenevät seurapiiritapojen taiturit. Nyt sitten otin riskin, ja päätin ilmoittaa tilanteesta täällä Balilla Jakartan lähetystöön. Ensin puhuin Jakartaan, josta välitetyn soittopyynnön perusteella minulle oli yritetty soittaa konsuliasioiden yksiköstä Helsingistä. Soitin sinne takaisin iltapäivällä.

Varmaan minun pitäisi olla tyytyväinen, kun olen saanut puhua diplomaattien kanssa. Huolimatta puhekumppanien tahdikkaista sananvalinnoista olen harvoin saanut niin alentavaa kohtelua kuin tämän päivän puheluissa. Viesti oli yksiselitteinen sekä keskustelussa Jakartaan että Helsinkiin: Me tiedämme, sinä et voi tietää. Helsingissä jopa tiedettiin, että tulivuoren purkaus oli ollut käynnissä syyskuusta asti, vaikka se täkäläisen ajanlaskun mukaan alkoi viime tiistaina.

Ihmettelin, ettei ulkoministeriön matkustustiedotetta ole päivitetty syyskuun jälkeen, ja varoitettu ihmisiä, jotka kärsivät hengitystieoireista, ja astmaatikkoja matkustamasta tänne. Vastaus oli, että jo syyskuussa on mainittu tulivuorista. Helsingin pää vielä väitti, että purkaus oli jo alkanut syyskuussa. Sitä paitsi matkustustiedotteet oli tarkoitettu pitempään maassa oleskeleville. He tiedottavat facebookissa ja muualla somessa. Lisäksi he ovat lähettäneet matkustusilmoituksen tehneille tiedotteita. No, me olimme tehneet matkustusilmoituksen, mutta emme ole saaneet tiedotteita.

Typerryttävintä keskusteluissa oli täydellinen mielenkiinnon puute minun esittämiäni tietoja kohtaan. Sanoi mitä tahansa, he tietävät asian jo ennestään ja paremmin. Korkeaa virkapalkkaa nauttivien valtion palkollisten jähmeä ylimielisyys tilanteessa, joka pistää polvilleen miljoonia ihmisiä ja tuhoaa kyliä ja yhteisöjä, osoittaa tilanteentajun puutetta. Vetoaminen paikalliseen kunniakonsuliin ja viranomaisiin on piiloutumista. Minä olen asiantuntija siitä, miten tilanne etenee, kun jää tänne jumiin, tulivuori puhisee mustaa savua näköetäisyydellä ja ihmisten, myös minun, stressinsietokyky on koetuksella. 

Illalla vihdoin Apollomatkat ottaa yhteyttä, paluulento olisi Jakartasta, sitä ennen olisi 24-36 tunnin bussimatka, lähtö olisi jo muutaman tunnin päästänyt  kello 2 yöllä.  Autoon lähtisi kaksi kuljettajaa, matkan aikana pidettäisiin neljän tunnin välein vessataukoja.Apollomatkat ei ollut nähnyt kuvaa bussista, mutta sen pitäisi olla ilmastoitu. Matkalle olisi otettava vessapaperia, juotavaa, kosteuspyyhkeitä. Lento olisi perjantaina klo 17:15, eli olisimme perillä Helsingissä seuraavana aamuna. Toinen vaihtoehto olisi jäädä odottamaan hotelliin lentokentän aukeamista. Tällöin mahdollinen lentopaikka olisi aikaisintaan lauantaille. Laskimme kuinka kauan joutuisimme olemaan matkan päällä ilman mahdollisuutta päästä sänkyyn nukkumaan välillä, jos valitsisimme meille tarjotun bussimatkan. Summasimme ajan noin kuuteenkymmeneen tuntiin, kahteen ja puoleen vuorokauteen.

Onneksemme meillä oli paikat ostettuna lennolle Jakartaan lähimmältä kentältä Blingbimsarista, ongelma vain oli, että se olisi perillä perjantaina viisi minuuttia myöhemmin kuin oletettu lento Jakartasta Dohaan nousisi ilmaan. Pyysimme lisäaikaa miettimiseen ja saimme vaihdettua lennot Itä-Jaavalta Jakartaan päivää aikaisemmaksi. Kysyimme vielä matkatoimistolta, saisimme tulla alkumatkaksi Jaavan puolelle asti heidän bussiinsa. 

Kohta matkatoimistosta jo soitettiin, ei onnistunut bussiin pääsy, aikataulu oli niin tiukka. Päätimme kuitenkin ottaa perjantain lennon Dohaan, ja lupasimme itsemme sille järjestää. Kun saimme vahvistuksen lennon aikataulusta, se olikin aikaistettu kolme tuntia puhelimessa sovitusta. Tilasimme hotellilta kuljettajan hakemaan hotellilta aamuneljältä.