Toinen päivä jumissa, Osa 2.

Toisen päivän,  alkuperäistä lähtöpäivää seuraavan tiistai aamu alkoi tiedolla, että lennot on peruutettu tältäkin päivältä. Ei mikään yllätys, tiedotusvälineissä kuvat purkauksesta olivat jo dramaattisia. Hotellin aamupalalla oli vielä isoja kiinalaisryhmiä ja paikallisia, jonkin aikaa luulimme olevamme  paikan ainoat länsimaalaiset.

Aamiaisen jälkeen mies lähti uima-altaalle, itse podin jo päänsärkyä enkä halunnut hengitellä savuista ilmaa. Hotellin henkilökunnasta vain yksi siivooja käytti hengityssuojaa, muuten kaikki liikkuivat huoletta ulkona. Ryhdyin kirjoittamaan ja samalla tutkimaan arvioita tulivuoren purkauksen mahdollisista tapahtumankuluista tästä eteenpäin. Päivällä yhden aikaan olin luvannut olla puhelimen päässä ja kertoa Ruotsin suomenkieliselle aamuradiolle, miltä tilanne näyttää.

Jo yöllä olin ehdottanut Apollomatkoille sähköpostissa, että entä jos vain lähtisimme täältä. Saimme standardivastauksen, että odotelkaa ohjeita, järjestelemme paluulentoanne.

Haastattelu radioon meni jokseenkin asiallisesti, kerroin erilaisista mahdollisuuksista. Vähän kettuilulta tuntui kysymys, että oikeinko jouluksi kotiin aiotte. Vastasin, että eihän tällaista pitäisi tapahtua, mutta me turistit kuitenkin pääsemme kotiin. Täällä tärkein elinkeino, eli matkailu hiipuu pitkäksi aikaa, eivätkä ihmiset pääse palaamaan koteihinsa pitkään aikaan.

Lähdimme lounaalle rannalle. Ruoka ei oikein maistunut, aikaisemmista elämän stressivaiheista tuttu ruokahaluttomuus ensimmäisenä stressioireena alkaa siis näyttäytyä täälläkin. Lounaalla tapaamme perheen Länsi-Suomesta, he olivat lähteneet saarelle edellisenä päivänä, kun tulivuori tuprautti savuaan ensimmäisen kerran, eli maanantaina marraskuun 20 päivänä.

Keskustelemme erilaisista tilannekuvista perheen sisällä. Näyttäisi siltä, että me naiset olemme herkempiä, ja että kotimaassa ollaan vielä enemmän huolissaan kuin kukaan täällä. Miehet pystyvät torjumaan normaalitilaa horjuttavat tiedot pitempään, meilläkin käytiin perheen sisäinen keskustelu aiheesta onko tulivuori alkanut purkautua vai ei.

Pitkän juttutuokion jälkeen hajaannumme tahoillemme. Lähden toteuttamaan rannan kauppiaalle antamani lupauksen, että tulen ostamaan kankaita ennen lähtöäni. En viitsi tinkiä paikallisten tapojen mukaisesti, ostan tuplasängyn peitoksi kudotun kankaan Sumba-saarelta ja kaksi batiikkimaalattua saronkia.

Myyjä, ikäiseni nainen on huolestunut, osoittaa kaupan edessä pöytien ääressä istuvia miehiä, joita on ainakin kymmenkunta, ja toteaa: Noin paljon työttömiä. Kävellessäni pientä matkaa Sanurin rannalla huomaan, että  puiden suojissa istuu kymmeniä ja kymmeniä matkailuelinkeinosta, turistien vesimatkoista elantonsa saavia miehiä.

Rannalla ollessa pilvimassa vastarannan vuorten edessä väistyy hiljalleen, ja sumun takaa hahmottuu Agung-vuori ja siitä nouseva vaaleanharmaa höyrypatsas. Pilvi liikkuu kohti lounasta eli lentokenttää, harmaa juova taivaalla pysyy lähes paikallaan.

Yritän kuvata maisemaa, mutta harmaassa yleiskuvassa on vaikea saada harmaan sumun takana olevaa vuorta näkyviin. Kävelen aallonmurtajan päähän, siellä seuraani liittyy neljä nuorta naista. He pyytävät kauniisti, että miss suostuisi heidän potilaakseen, heidän pitäisi opintojensa vuoksi mitata verenpaineeni ja tehdä siitä video. Tämä on jo toinen kerta, kun pääsen Indonesiassa opiskelijavideoon, mistä ilosta opettaja-minäni ei voi kieltäytyä.

Löydämme sopivat paikan, istahdan tikkuiselle hedelmälaatikolle puun alla. Epämukavuudesta ja huolesta huolimatta verenpaineeni on normaali, mitä se ei suinkaan ole ollut aina viime vuosien mittauksissa. Ilahdun lämmöstä ja huomaavaisuudesta, jolla tytöt minua kohtelevat. Vielä kävellessäni hotellilleni kuulen huudon Hello Miss! ja tyttö mopon tarakalla vilkuttaa minulle. Vilkutan iloisena takaisin.

Hotellihuoneessa huomaan päänsäryn alkaneen, ja kadun, etten käyttänyt koko aikaa mukanani ollutta hengityssuojaa. Käytän viimeisen migreenilääkkeen, ja mietin mistä niitä saisi lisää. Käytän astmalääkettä säästeliäästi, koska annoksia ei ole kovin moneksi viikoksi, ja sitä voi ehkä joissain tilanteissa tarvita tuplamääriä, jos ilman laatu heikkenee.

Iltapäivällä saamme taas yhteyden Apollomatkoihin. Kun heidän toimistonsa avautuu, kello on täällä kolme, ja todellista operointiaikaa heille jää vain pari tuntia, kun täällä toimistot menevät kiinni viiden aikoihin. Sen pari tuntia voi tässä tilanteessa joutua käyttämään puhelimessa odottamassa, että joku vastaisi.

Meille luvataan jatkomajoitus perjantaihin asti. Iltapäivällä tulee puhelu, että paluuta järjestetään, he pyrkivät ilmoittamaan asiasta mahdollisimman pian. Rannan tuhkapatsaan nähtyäni en usko hetkeäkään paluulennon järjestymiseen, vaikka lentoyhtiön sivut näyttävät, että kone Dohasta olisi lähtemässä aikataulussa.

Pidämme palaverin työasioista ruotsalaisten kumppanien kanssa, vaihdamme kuulumiset ja saan sen verran keskityttyä töihini, että mietimme tuoteuutisten julkaisua ja miten se pitäisi tehdä. Perun toisen palaverin seuraavalta päivältä.

Illalla Apollomatkat ilmoittaa, että paikkaa paluulennolle ei ole voitu järjestää. Emme ylläty. Migreenilääke tehoaa ja nukahdamme aikaisin ja nukumme koko yön, emme kuule edes moskeijan rukouskutsua.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perinteinen joulupostaus

Vaarallinen suhde

Kenen joukoissa seisot?